Espanja/Meksiko, 2010. Ohjaus: Alejandro González Inárritu. Käsikirjoitus: Alejandro González Inárritu, Armando Bo, Nicolás Giacobone. Kuvaus: Rodrigo Prieto. Leikkaus: Stephen Mirrione. Musiikki: Gustavo Santolalla. Tuotanto: Fernando Bovaira, Alejandro González Inárritu, Jon Kilik. Pääosassa: Javier Bardem. Kesto: 150 min.
Jos meksikolaisen Alejandro González Inárritun ohjaamien elokuvien (Amores perros, Babel, 21 grammaa) aiheet ovat tuhteja, näyttelijä Javier Bardem ei ole hänkään valinnut rooleissaan keveätä linjaa. Bardem on nähty mm. eutanasiaa anelevana halvauspotilaana (Meri sisälläni), kylmäverisenä palkkamurhaajana (Menetetty maa) ja aidsiin riuhtuvana kuubalaisena kirjailijana (Before the Night Falls).
Välillä hän on ottanut etäisyyttä kuolemaan heittäytymällä naisia kaatavaksi hurmuriksi Woody Allenin elokuvassa Vicky Cristina Barcelona. Biutiful onkin suurten roolien tekijäksi kasvaneen Javier Bardemin harteilla.
Tarinan päähenkilö Uxbal (Bardem) asuu Barcelonassa laittomien siirtolaisten kansoittamalla alueella, hoitelee alamaailmassa erinäisiä hämärähommia ja on kahden lapsen yksinhuoltaja. Hän välittää myös juuri kuolleiden viestejä heidän läheisilleen, sillä hänellä on kyky olla yhteydessä ruumiista irtautuviin sieluihin.
Uxbalin vaimo (Maricel Alvarez) on narkomaani, jolla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ei siis kaikkein luotettavinta äitiainesta. Kuultuaan, että hänellä on elinaikaa vain muutamia viikkoja, Uxbal tekee kaikkensa saadakseen läheistensä asiat siedettävään kuntoon. Jotkut hyvää tarkoittavat teot kääntyvät kuitenkin tragedioiksi, joiden seurauksia mies ei tahdo kestää. Tuloksena on se, että hän elää viimeiset hetkensä synnin ja sovituksen kierteessä.
González Inárritun kuvaama Barcelona tuntuu olevan täynnä murhenäytelmiä ja syyllisyyden riivaamia ihmisiä. Nyt ohjaaja ei kuljeta useita keskenään risteytyviä tarinoita vaan seuraa läheltä yhden ihmisen raskasta vaellusta maailmassa, joka on kylmä, julma ja iloton. Katsoja joutuu tuijottamaan fyysistä ja psyykkistä kipua niin läheltä, että sen katsominen melkein sattuu.
Uxbal muuttuu tarinan edetessä yhä raihnaisemmaksi: näemme päähenkilön oksentamassa, pyörtyilemässä ja virtsaamassa verta. Hänen tuskasta hikoilevia kasvojaan katsellaan usein lähikuvissa. Vähempikin realismi riittäisi.
Uxbalin henkilöhistoriaa ja syitä hänen pikkurikolliseen elämäänsä ei valoteta lainkaan. Selitykset eivät olekaan tarpeen. Elokuvan nimi Biutiful tulee kohtauksesta, jossa Uxbal neuvoo tytärtään kirjoittamaan englanniksi sanan kaunis. Kaunista elokuvassa on kuitenkin kovin vähän, lähimmäksi kauneutta yltää päähenkilön rakkaus lapsiinsa.
Javier Bardem voitti roolistaan Cannesin parhaan miesnäyttelijän palkinnon, Oscar-ehdokkuuskin on varmasti luvassa. Ilman sielukasta Bardemia elokuva olisikin puuduttava, ylisuuri annos kurjuutta ja murhetta.
Teksti: Minna Karila