Biden soitti Netanjahulle: Tästä keskusteltiin

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on toistanut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle kantansa, jonka mukaan palestiinalaisille tulisi perustaa oma valtio.

Kyseessä oli Bidenin ja Netanjahun ensimmäinen puhelinkeskustelu tänä vuonna, kertoi yhdysvaltalaiskanava CNN.

Keskustelu käytiin vain päivä sen jälkeen, kun Netanjahu julkisesti tyrmäsi ajatuksen palestiinalaisvaltion muodostamisesta. Hän sanoi, että Israelin täytyy kontrolloida kaikkia alueita Jordanin länsipuolella ja vetosi Israelin juutalaisvaltioon kohdistuvaan turvallisuusuhkaan.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustajan John Kirbyn mukaan Biden sanoi puhelimessa Netanjahulle, että hän uskoo yhä niin kutsuttuun kahden valtion ratkaisuun, jossa Israel ja palestiinalaisvaltio elävät rinnakkain. Kirbyn mukaan Biden lisäsi tämän ratkaisun vaativan kovasti työtä.

Lue myös:

    Uusimmat