Ben Blood vältti jälleen pelikiellon – kurinpito kuvaili temppua ”rottailuksi”
Pelicansin Ben Blood ei saanut pelikieltoa myöskään tapauksesta, jossa hän iski polvellaan Ilveksen Eemeli Suomea selkään.
Tilanne tapahtui torstain Ilves–Pelicans-välieräottelussa. Suomi makasi jäässä, kun Blood painoi polvellaan häntä selkään.
Liigan tilannehuone vei tapauksen eteenpäin, koska se määritti osaltaan polvitaklauksen merkistön.
– Bloodin toinen polvi on Suomen pelihousujen kohdalla ja toinen selän kohdalla. Kurinpitodelegaatio katsoo, että Bloodin teko on sinänsä sääntöjen harmaalla oleva epäurheilijamainen ns. rottailu. Toisaalta delegaatio katsoo, että Bloodin painonsiirrolla aiheuttama paine Suomen selkään ei ole kovin merkittävä, kurinpidon raportissa selostetaan.
– Kurinpitodelegaatio toteaa, ettei Bloodin tilanteessa ole sellaista vastustajan piittaamatonta vaarantamista, josta tulisi määrätä pelikieltoa, päätös kuuluu.
Tämän myötä Blood voi pelata lauantaina Pelicansin ja Ilveksen neljännessä välieräottelussa Tampereella. Pelicans johtaa sarjaa voitoin 2–1.
Blood oli jo aiemmin kurinpidon tutkinnassa, kun hän työnsi selästä Ilveksen Eemeli Suomea Lahdessa pelatussa toisessa välieräkamppailussa. Blood vältti myös tuolloin pelikiellon.
AIEMPI PÄÄTÖS: Liigan kurinpito: Ben Bloodille ei pelikieltoa – samainen päätös myös Tapparan Casimir Jürgensille
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
Lataa lisää