USA, 1999. Ohjaus: Spike Jonze. Käsikirjoitus: Charlie Kaufman. Kuvaus: Lance Acord. Leikkaus: Eric Zumbrunnen. Tuotanto: Michael Stipe, Sandy Stern. Pääosissa: John Cusack, Cameron Diaz, Catherine Keener, John Malkovich.
Charlie Kaufmanin käsikirjoittaman ja Spike Jonzen ohjaaman elokuvan idea on absurdin posketon ja kiistattoman hauska. Mitä tapahtuukaan ihmisille, kun he saavat mahdollisuuden tunkeutua kuuluisan näyttelijän, John Malkovichin sisälle, havainnoida ja tuntea hänen elämäänsä 15 minuutin jaksoissa? Jonzen elokuva on myös kolmiodraama, jossa toinen nainen horjuttaa epätavallisella tavalla hehkunsa menettänyttä avioliittoa. Mutta uhka astuu peliin vasta, kun henkilöt saavat mahdollisuuden kokea hetkiä vieraan miehen ruumissa. Elokuvan päähenkilö on urallaan heikosti menestynyt nukketaiteilija Craig Schwartz (John Cusack), joka karkottaa yleisöä liittämällä esityksiinsä säädyttömiä aineksia ja omia radikaaleja kannanottojaan. Niinpä hän joutuukin etsimään oikeita töitä elättääkseen itsensä ja eläimille omistautuneen vaimonsa. Hän saa arkistonhoitajan paikan eräästä virastotalosta, kerrosten puolivälistä, jossa tilojen huonekorkeus on leikattu puoleen. Toimistossa ihmiset kyyristelevät kumarassa, sihteeri suoltaa suustaan käsittämättömiä lauseita, ja selkeäpuheinen pomo valittelee vakavaa puhevikaansa. Arkistohuoneesta mies löytää pikkiriikkisen oven, jonka takana on tunneli. Mystistä tunnelia pitkin pääsee John Malkovichin sisään. Tarina lähtee vyörymään vauhdilla päätyen lievästi sanoen erikoisiin ratkaisuihin. Eikä mikään palaa enää ennalleen, ei edes itse John Malkovich, sillä hänkin haluaa kokea miltä tuntuu sukeltaa omaan kehoonsa.
Päähenkilöt, Craig Schwartz, Lotte Schwartz (Cameron Diaz), Maxine (Catherine Keener) ja John Malkovich joutuvat kukin miettimään uudelleen seksuaalista identiteettiään, tunteitaan, ammatinvalintaansa ja ikuisen elämän mahdollisuutta. Malkovichista tulee heille pakkomielle - sen rinnalla omassa elämässä ei enää ole riittävästi paloa. Myös Malkovich pistää itsensä täysillä peliin irvaillen omaa ammattiaan, vartaloaan ja muutamia ystäviään, kuten Gary Siniseä.
Elokuvan ohjaaja, kuvaaja, lavastaja ja leikkaaja ovat kaikki luoneet uraa musiikkivideoiden parissa, mikä tässä tapauksessa näkyy kerronnallisena rohkeutena vailla yritystä itsetarkoitukselliseen kikkailuun. Ekskursiot Malkovichin sisällä on kuvattu ikään kuin katsomalla maailmaa kiikarien läpi, John Malkovichin näkökulmasta. Ja omituinen virastotalo on luotu hupaisaksi miniatyyriversioksi normaalikokoisten ihmisten maailmasta, jossa mittasuhteiden lisäksi moni muukin asia on vinksallaan. Musiikin on säveltänyt Coenin veljesten hovisäveltäjä Carter Burwell, mikä tuntuu hyvin ymmärrettävältä ratkaisulta, koska Spike Jonzen elokuva on monella tapaa lähisukulainen Coenin veljesten kiehtoville visioille. Niin visuaaliset kuin monet muutkin narratiiviset ratkaisut tuovat mieleen erityisesti Barton Finkin ja Hudsucker Proxyn ihastuttavan anarkismin ja tarinoihin tunkeutuvat surrealistiset ainekset. Being John Malkovichin järjettömässä maailmassa kaikki mahdoton muuttuu vaivatta mahdolliseksi.
Teksti: Minna Karila