Barrichello voitti Monzassa, Räikkönen keskeytti

Ferrarin Rubens Barrichello ajoi rohkealla kolmen pysähdyksen taktiikalla voittajaksi formula ykkösten Italian GP:ssä sunnuntaina. McLarenin Kimi Räikkönen keskeytti 13. kierroksen jälkeen auton teknisen vian takia.

Rubens Barrichello ajoi maaliin 1,3 sekunnin erolla ennen toiseksi sijoittunutta tallikaveriaan Michael Schumacheria, joka pystyi nousemaan toiseksi alun pyörähdyksestään huolimatta. Ferrarit ajoivat näin Monzan radalla kaksoisvoittoon kotiyleisönsä edessä. Barrichello kävi kisan aikana varikolla kolme kertaa, kun taas muut kärkikuljettajat pysähtyivät kahdesti. Voitto on Barrichellolle kauden ensimmäinen ja uran kahdeksas. Michael Schumacher on jo aiemmin varmistanut tämän kauden kuljettajien maailmanmestaruuden.

- Tämä on ollut urani paras kausi, huolimatta siitä, että Michael on ollut niin paljon meitä muita parempi. En voi kun kiittää tallin tekemää loistavaa työtä ja samalla kaikkia meidän kannattajiamme, sillä tämä oli minun kannaltani aivan loistava viikonloppu ja tunnelma oli kerta kaikkiaan fantastinen. Tämä oli maagista, kertoi onnellinen Rubens Barrichello.

Italian GP:n kolmanneksi sijoittui 10,1 sekuntia kärjelle hävinnyt BAR:n Jenson Button ja neljänneksi saman tallin Takuma Sato. BAR nousi hyvän kisan ansiosta valmistajien MM-sarjassa Renault'n edelle toiselle sijalle. Ferrari on jo varmistanut maailmanmestaruuden.

- Tämä oli fantastinen kilpailu, enkä jaksanut uskoa, että Ferrarit voisivat olla niin nopeita kuin olivat. Joka tapauksessa palkintosija oli erinomainen saavutus ja samalla onnistuimme Takuma Saton kanssa ohittamaan valmistajien sarjassa Renaultin kolmella pisteellä. Olemme nyt Ferrarin jälkeen toiseksi paras talli. Siitä olen koko tallin puolesta todella iloinen, sanoi Jenson Button.

Viidennelle sijalle Monzassa ajoi Williamsin Juan Pablo Montoya ja kuudenneksi McLarenin David Coulthard, joka kävi varikolla tankkauksessa ja renkaidenvaihdossa jo lämmittelykierroksen jälkeen. Näin skotti ajoi kisan läpi yhden varikkokäynnin taktiikalla. Williamsin Antonio Pizzonia oli seitsemäs ja Sauberin Giancarlo Fisichella kahdeksas.

Räikköselle jälleen keskeytys

McLarenin Kimi Räikkönen joutui keskeyttämään Italian GP:n 13. kierroksen jälkeen teknisen vian takia.

Räikkönen otti seitsemännestä ruudusta hyvän startin. Suomalainen nousi ensimmäisellä kierroksella neljännelle sijalle. Räikkönen putosi toisella kierroksella viidenneksi, kun BAR:n Jenson Button ohitti hänet. Barrichellon aikaisen varikkokäynnin myötä Räikkönen kipusi kisassa jälleen neljänneksi. Räikkönen oli vahvasti Italian GP:n kärkitaistossa mukana, kunnes kisa päättyi ensimmäisen varikkokäynnin yhteydessä keskeytykseen. Räikkösen keskeytyssyynä oli auton moottorin jäähdytysvesijärjestelmään tullut vuoto.

- Ei sille itse mahda mitään, jos ei moottori kestä. Se tuntui huonolta suorilla jo vähän ennen pysähdystäni. Se hyytyi koko ajan lisää ja lisää, Räikkönen sanoi kisan jälkeen.

Barrichello voittoon kolmella pysähdyksellä

Monzan rata-alueella oli satanut vettä kisapäivän aamuna, mutta kilpailun alkaessa rata oli kuivunut jo niin hyvin, että kärkikuljettajista ainoastaan paalupaikkamies Rubens Barrichello aloitti kisan välikelin renkailla. Muut käyttivät kuivan kelin renkaita. Barrichellon rengasvalinta oli alkukierroksilla muita parempi, sillä brassi teki ensimmäisellä kierroksella 7 sekuntia eroa toiseksi nousseeseen Renault'n Fernando Alonsoon. Barrichello menetti nopeasti rengasetunsa ja Alonso ajoi hänet kiinni viidennellä kierroksella nousten kisan kärkeen hienolla ohituksella. Barrichello tuli varikolle renkaidenvaihtoon viidennen kierroksen jälkeen.

- Aloitin kisan sadekelin renkailla, sillä uskoin, että niillä pystyn kasvattamaan eroa muihin, sillä rata oli silloin vielä paikka paikoin aika märkä. Ajoin myös aika-ajossa säädöillä, jotka olivat tavallaan kompromissi sadekelin ja kuivankelin säätöjen välillä, Barrichello sanoi.

Alonso menetti kärkipaikkansa ensimmäisten varikkokäyntien yhteydessä. Hän kävi varikolla 10. kierroksen jälkeen. Jenson Button jätti oman ensimmäisen pysähdyksensä muutamaa kierrosta Alonsoa myöhäisempään ajankohtaan ja palasi varikkokäynniltään radalle kisan kärkipaikalle Alonson ja Montoyan edelle.

Ferrarin Michael Schumacherin kisa lähti tahmeasti liikkelle. Saksalaismestari oikaisi ensimmäisessä mutkassa ja joutui sen seurauksena päästämään suosiolla Juan Pablo Montoyan ja Kimi Räikkösen edelleen, koska olisi muuten saanut varikon läpiajorangaistuksen. Seuraavassa mutkassa Schumacher liukui kostealla radalla kevyesti päin Jenson Buttonin autoa ja pyörähti pudoten lähes joukon hännille. Hänen autonsa ei vahingoittunut ja saksalaismestari aloitti hurjan nousun kohti kärkisijoja.

- Pyörähtämiseni tapahtui toisessa shikaanissa, kun osuin kevyesti Jensonin auton kylkeen. Sen jälkeen kisa oli todella mielenkiintoinen. En kuitenkaan uskonut, että olisin päässyt niin monen kärjessä ajaneen kuljettajan ohi. Se, että onnistuin siinä, osoittaa kuinka vahva ja nopea automme nykyisin on. Pahinta pyörähdyksessä oli se, että siinä ei oikein voinut tehdä muuta kuin odottaa ja varmistaa, että pystyy jatkamaan kisaa osumatta muihin tai aiheuttamatta vaaratilanteita, Schumacher kuvaili tapahtumia.

Jenson Button piti Alonson, Montoyan ja Saton takanaan toisten varikkokäyntien jälkeenkin. Button pysähtyi 34. kierroksen jälkeen, kun haastajakolmikko oli käynyt tankkauksessa kierrosta aikaisemmin. Ferrarin Rubens Barrichello, joka muista kärkikuljettajista poiketen ajoi kolmen varikkokäynnin taktiikalla, onnistui tässä vaiheessa nousemaan kilpailun kärkeen, mutta hänellä oli vielä yksi varikkokäynti tekemättä, kun taas muut olivat jo tehneet varikkokäyntinsä. Toisten varikkokäyntien yhteydessä Michael Schumacher onnistui nousemaan Saton edelle kolmannelle sijalle.

Fernando Alonsopyörähti kolmannelta sijalta 40. kierroksella. Hän oli tuossa vaiheessa vain sekunnin Buttonia jäljessä. Espanjalaisen Renault-auto jäi jumiin radan reuna-alueelle ja kisa oli ohi.

Kilpailu sai uskomattoman huipennuksen, kun kolmen pysähdyksen taktiikalla ajanut Rubens Barrichello teki kilpailun nopeimman kierrosajan ennen viimeistä varikkokäyntiään ja pystyi kasvattamaan etumatkansa niin suureksi, että kärkipaikka säilyi brassin hallussa kolmannen stopin jälkeenkin. Samalla 42. kierroksella, jolla Barrichello teki viimeisen varikkokäyntinsä, Michael Schumacher ohitti Jenson Buttonin nousten toiseksi. Näin Ferrari-autot olivat yhtäkkiä kisan kaksoisjohdossa, vaikka kilpailun alkukierroksilla oli näyttänyt siltä, ettei tänään nähtäisi Ferrari-juhlia. Punaiset autot ajoivat ruutulipulle Barrichellon johdolla.

Minardi-varikko liekeissä

Varikolla nähtiin dramattiikkaa, kun Gianmaria Brunin Minardi-auto iski tankkauksen päätteeksi isoja liekkejä tankkausletkusta vuotaneen polttoaineen sytyttyä. Tulipalo saatiin kuitenkin nopeasti sammumaan eikä tapauksessa tullut henkilövahinkoja.

Italian GP:n lopputulokset:

1. Rubens Barrichello   Ferrari 1.15.18,448  (3 varikkokäyntiä)
2. Michael Schumacher   Ferrari      +1,347  (2)
3. Jenson Button        BAR         +10,197  (2)
4. Takuma Sato          BAR         +15,370  (2)
5. Juan Pablo Montoya   Williams    +32,352  (2)
6. David Coulthard      McLaren     +33,439  (1)
7. Antonio Pizzonia     Williams    +33,752  (2)
8. Giancarlo Fisichella Sauber      +35,431  (2)
9. Mark Webber          Jaguar      +56,761  (2)
10. Jarno Trulli        Renault   +1.06,316  (2)
11. Ricardo Zonta       Toyota    +1.22,531  (2)
12. Felipe Massa        Sauber   -1 kierros  (3)
13. Christian Klien     Jaguar   -1 kierros  (3)
14. Nick Heidfeld       Jordan   -1 kierros  (1)
15. Zsolt Baumgartner   Minardi -3 kierrosta (2)

Kilpailun nopein kierros:
Rubens Barrichello 1.21,046 minuuttia kierroksella 41.
Voittaja Barrichellon keskinopeus 244,374 km/h.

Keskeyttäneet:
Fernando Alonso, Renault 40 kierrosta : Ulosajo 
Giorgio Pantano, Jordan 33 kierrosta : Ulosajo 
Gianmaria Bruni, Minardi 29 kierrosta : Tulipalo 
Kimi Räikkönen, McLaren 13 kierrosta : Tekninen vika 
Olivier Panis, Toyota 0 kierrosta : Kolari

Kuljettajien MM-pistetilanne (15/18:
 1. M.Schumacher   136
 2. Barrichello     98
 3. Button          71
 4. Trulli          46
 5. Alonso          45
 6. Montoya         42
 7. Räikkönen       28
 8. Coulthard       24
 9. Sato            23
10. Fisichella      19
11. R.Schumacher    12
12. Massa           10
13. Webber           7
14. Panis            6
15. Pizzonia         6
16. Da Matta         3
17. Klien            3
18. Heidfeld         3 
19. Glock            2 
10. Baumgartner      1 

Valmistajien MM-pistetilanne (15/18):
 1. Ferrari          234  
 2. BAR-Honda         94 
 3. Renault           91 
 4. Williams-BMW      60 
 5. McLaren-Mercedes  52 
 6. Sauber-Petronas   29 
 7. Jaguar-Cosworth   10 
 8. Toyota             9 
 9. Jordan-Ford        5 
10. Minardi-Cosworth   1 

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat