Avoimuus pitää yllä erotiikkaa pitkässä parisuhteessa

Pitkässä parisuhteessa eivät puolisoiden hormonit hyrrää aina tasatahtiin, ja ensihuuman laannuttua ei ehkä aina teekään mieli. Eroottista kipinää voi kuitenkin houkutella takaisin. Tarvitaan vain kykyä ja aikaa kuunnella toista. Eikä hippunen kekseliäisyyttäkään ole pahitteeksi!

Erotiikka ja seksi ovat tärkeä osa parisuhdetta. Pitkässä parisuhteessa elävät tietävät kuitenkin, ettei lakanoiden välissä peuhaaminen aina haluta. Jokaisessa parisuhteessa on aikoja, jolloin kiire ja arkiset rutiinit vievät voiton ja tekee mieli vain käpertyä oman kullan kainaloon katsomaan televisiota.

Myös seksin ja erotiikan ilmenemismuodot muuttuvat pitkässä parisuhteessa arkipäiväisemmiksi. Suhteen alkuvaiheessa ostetut pitsihepenet voivat jäädä yhä useammin kaappiin ja romanttiset kynttiläillalliset vaihtua kiireessä lämmitettyihin mikroaterioihin.

Seksuaaliterapeutti Pirkko Brusilan mielestä suhteen arkipäiväistymisessä ei ole kuitenkaan mitään pahaa, mikäli puolisot jaksavat pitää tuntosarvensa herkkinä toisen tarpeille niin makuuhuoneessa kuin muuallakin.

–Kun kauan eletään yhden ihmisen kanssa, samanlaista auvoista, hurmioitunutta intohimoa ei voi olla kuin suhteen alkuvaiheessa. Sellainen polttaa ihmisen loppuun niin kovin, kovin nopeasti.

Erotiikka ei ole pelkkiä pitsisiä alusvaatteita ja pikkutuhmia sukkanauhoja. Brusila muistuttaa silti, että varsinkin pitkässä parisuhteessa erotiikkaa on vaalittava. Eroottinen lataus suhteessa säilyy, kun puolisot jaksavat välittää ja olla aidosti kiinnostuneita toisistaan.

– Seksuaalisuushan on ihmisen intiimeintä ja herkintä aluetta. Siinä itsensä löytäminen, ja kaiken seksuaalisuuteen liittyvän löytäminen toisen ihmisen kanssa, on tavattoman mielenkiintoista ja kiehtovaa. On paljon opittavaa ja löydettävää, että ylipäätään oppii hahmottamaan omaa ja toisen seksuaalisuutta ja vielä sovittamaan niitä yhteen.

Seksi suhteen mittarina

Toisinaan ongelmat makuuhuoneessa kielivät kuitenkin siitä, että parisuhde on ajautunut vakavampaan kriisiin. Jos seksi loppuu suhteessa kokonaan, hälytyskellojen tulisi yleensä alkaa soida ja pariskunnan olisi syytä hakea ulkopuolista apua. Seksuaaliterapeutin mielestä kynnys terapiaan hakeutumiselle onkin yhä liian korkea.

– Kun rupeaa tuntumaan, että ei omin keinoin pääse eteenpäin, ja se alkaa kahlitsemaan elämää jollakin tavalla, niin silloin olisi hyvä lähteä keskustelemaan - ennen kuin ollaan liian syvällä suossa. –Monesti ulkopuolisen mukaantulo; se että saa purkaa omia tunteitaan ensin ulkopuoliselle ja sitten - kenties ulkopuolisen läsnä ollessa – kumppanillekin, aukaisee monia solmuja.

Terveessäkin suhteessa avoin keskustelu molempien tarpeista ja haluista on kaiken A ja O. Pirkko Brusila varoittaa puolisoita lankeamasta suomalaiseen tuppisuisuuteen.

– Meillähän on ollut sellainen perinne ja kulttuuri, että seksuaalisuusasioista ei ole juuri puhuttu. Ongelma onkin se, että jos parisuhteessa on eletty kauan, on urauduttu monesti myös puhumattomuuteen, kipeiden, arkojen asioiden käsittelemättömyyteen.

Vaikka asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä onkin merkki terveestä suhteesta, pariskuntien tulisi silti olla äärimmäisen varovaisia keskustellessaan seksistä. Juuri seksuaalisuuden alueella puolisot voivat myös loukata toisiaan syvästi. Pariskuntien tulisi myös muistaa, että kumppani voi kokea seksin eri tavoin.

Vaikka Pirkko Brusila varoittaa yleistämästä liiaksi, hän toteaa, että miehet ovat usein naisia suorituskeskeisempiä. Hänen mielestään miehille on usein tärkeämpää itse yhdyntä ja yhdynnän onnistuminen, kun taas naiset kaipaavat useammin romantiikkaa ja hellyyttä.

Seksuaalisen vapautumisen myötä perinteiset roolit ovat kuitenkin saaneet antaa periksi myös vällyjen alla, ja etenkin nuorille naisille seksi on yhtä tärkeää kuin miehillekin. Jotta erotiikasta ei tulisi parisuhteen miinakenttää, parin tulisikin ottaa käyttöön kaikki ihmissuhdetaitonsa.

– Jos ei osata puhua ja keskustella, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, niin vuorovaikutus voi kyllä todella sammua täysin. Silloin ollaan sellaisessa pattitilanteessa, että helposti jopa lähdetään eri suuntiin, ja pitkästä parisuhteesta ei tulekaan pitkää parisuhdetta.

Mielikuvitusta ja sukkanauhaliivejä

Vaikka kausittainen seksittömyys on suhteessa kuin suhteessa luonnollista, voi kadonnutta erotiikkaa houkutella takaisin. Liiallinen innokkuus, jonka toinen kokee painostuksena, ei luultavasti johda toivottuun tulokseen, mutta hippunen mielikuvitusta voi tepsiäkin.

Kun pariskunta uskaltautuu puhumaan toiveistaan yhdessä, voi seksielämään löytyä uutta sisältöä vaikkapa kokeilemalla seksiä uudessa paikassa. Eivätkä vanhat, hyväksi havaitut sukkanauhaliivit tai muut eroottiset asutkaan ole huono vaihtoehto, vinkkaa seksuaaliterapeutti.

–Miehet ovat visuaalisia. He nauttivat siitä, mitä he voivat silmillänsä katsella, he virittyvät siitä. Nainen voisi käyttää sitä hyväksensä. Eroottiset, viettelevät asut voivat olla oikein hyvää lisärekvisiittaa.


Teksti: Kirsi Hantula

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat