Avaruusturismi on tyyristä

Jo ensimmäisestä kuulennosta alkaen tavallinen kansa on haaveillut avaruusmatkailusta. Siirtokunnan perustaminen kuuhun on edelleen toiveajattelua, mutta unelma avaruuslennosta on jälleen yhtä askelta lähempänä toteutua.

Venäläiset ja amerikkalaiset ovat yhdessä kehittäneet maailman ensimmäisen turistiavaruusaluksen prototyypin. Aluksen uskotaan pääsevän neitsytmatkalleen kolmen vuoden kuluttua. Avaruuteen haluaville turisteille ainoa pääsyvaatimus on paksu tukku taaloja, sillä matkalipulla on hintaa huikeat 100 000 dollaria.

Viime vuonna amerikkalaisesta Dennis Titosta tuli maailman ensimmäinen avaruusturisti. Matka kansainväliselle avaruusasemalle maksoi 20 miljoonaa dollaria.

- Olin tyytyväinen hintaan. Sanoin, että tämä on minulle sen arvoista, Tito sanoo.

Vuosikausia kuulentoja varten harjoitelleet astronautit tuskin ilahtuvat ajatuksesta, että tulevaisuudessa työpäivä kuluukin kolmipaikkaisen turistialuksen kuskina.

Buzz Aldren oli toinen ihminen kuussa. Häntä eivät turistimatkat kiinnosta.

- Olen jo käynyt kuussa, miksi siis lähtisin tämänkaltaiselle matkalle, Aldren toteaa.

Turistimatkoja tekevä avaruusalus ei nouse ulkoavaruuteen asti, vaan "jurigagarinien" on tyytyminen avaruuden alimpien kerrosten tarkkailuun. Alus on tarkoitus lähtettää matkaan suuren jetin kyydistä ja laskeutuminen tapahtuu lentokoneiden tapaan kiitoradalle. Asiantuntijat varoittavat riskeistä, ja epäilevät, että vahingoilta ei vältytä.

- Vahinkoja tapahtuu. Nämä raketit ovat täynnä polttoainetta ja luultavasti onnettomuuksia sattuu. Tapaturmat kuuluvat tähän samoin kuin sukeltamiseen, kaivauksiin ja Mount Everestin valloitukseenkin, kuvailee avaruuskonsultti James Oberg.

Riskeistä huolimatta jo sata rahakasta on ilmoittautunut avaruusmatkalle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat