Autoliitto: Autoalan ahdinko luonnollinen

Autoteollisuuden ahdingon taustalla on liian suuri autonvalmistuskapasiteetti. Pitkään autoja on tuotettu liikaa, tehtaat ovat olleet ylisuuria ja henkilöstöä on ollut yli tarpeen. Tätä mieltä on MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Autoliiton hallituksen puheenjohtaja Martti Merilinna.

- Kukaan ei ole halunnut luopua omasta teollisuudestaan, mutta nyt finanssikriisi laukaisi tilanteen. Autoteollisuuden kannalta eletään historiallisia aikoja, Merilinna toteaa.

Hänen mukaansa nyt meneillään oleva autoteollisuuden tiukka tilanne seuraa luonnollisesti markkinatalouden lakeja.

- Oppikirjojen mukaan menee, kun kysyntä putoaa, niin tähän se johtaa. Surullisia tarinoita näihin tietenkin aina liittyy.

Saksassa yritetään säilyttää työpaikkoja

Saksalaisen autonvalmistaja Opelin tilanne ratkeaa tänään. Kolmen eri tarjoajan odotetaan jättävän Saksan hallitukselle ja General Motorsille omat ehdotuksensa autoyhtiö Opelin pelastamisesta. Opelin emoyhtiö General Motors on historiansa pahimmassa talouskriisissä. MTV:n Saksan kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen kertoo, että maan tulossa olevat vaalit vaikeuttavat tilannetta:

- Saksassa käydään vähän markkinalakien vastaista puolustustaistelua, kun työpaikkoja yritetään säilyttää ahdingosta huolimatta.

Saksassa moni paikkakunta on riippuvainen autotehtaista, sillä ne työllistävät joidenkin laskujen mukaan jopa joka neljännen saksalaisen.

Katso Autoliiton hallituksen puheenjohtaja Martti Merilinnan haastattelun ensimmäinen osa (Huomenta Suomi 20.5.2009)

Katso Autoliiton hallituksen puheenjohtaja Martti Merilinnan haastattelun toinen osa (Huomenta Suomi 20.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat