Mainos

Aurinkolentokoneen matkan kriittisin vaihe alkaa: "Paluuta ei ole!"

Tyynenmeren yllä lentävä, aurinkoenergialla toimiva lentokone on jo niin pitkällä, ettei takaisin päin kääntyminen ole enää mahdollista.  

– Ei ole paluuta! Tämä on menolippu Havaijille, Solar Impulse 2 -koneen Twitter-tilillä sanottiin.  

Maailman ympäri lentämistä yrittävä lentokone lähti matkaan Japanista myöhään eilen tavoitteenaan päästä Havaijille. Matkan on arvioitu kestävän viisi vuorokautta.  

Haasteellinen pelastautuminen

Tällä hetkellä kone lentää vain noin 70 kilometrin tuntivauhdilla. Japanin liikenneministeriö vahvistaa, että koneen palaaminen lähtöpaikkaansa on tuulten vuoksi hyvin epätodennäköistä.  

Aurinkolentokone on lentänyt aiemmin seitsemän etappia. Tyynenmeren ylitystä pidetään sen tähän asti suurimpana haasteena.   

Jos koneeseen tulee vikaa, lentäjä Andre Borschberg, 62, joutuu hyppäämään laskuvarjolla Tyyneenmereen ja odottamaan pelastajia pitkään.

Borschberg on sanonut pitävänsä huolta itsestään pitkän lennon aikana joogaamalla ja nukkumalla 20 minuuttia kerrallaan, pääasiassa öisin.  
Solar Impulse 2 toimii 17 000 aurinkokennolla. Sen siipien kärkiväli on peräti 72 metriä.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.