Sitrushedelmiä on tarjolla kaupoissa ympäri vuoden, mutta tuoreet hedelmät ovat parhaimmillaan tammikuusta huhtikuuhun. Kevätväsymyksen torjunnassa appelsiinit ja greipit ovat mainioita mm. C-vitamiinipitoisuutensa vuoksi. Keskikokoiset appelsiinit sopivat parhaiten lohkottaviksi ja syötäviksi, kun taas pienikokoiset soveltuvat erityisen hyvin mehun puristamiseen. Verigreipit maistuvat joko paljaaltaan sellaisenaan tai makeiden ja maukkaiden ruokien ainesosana. Greippimehu on hapanta, mutta kyllin makeaa antaakseen ruokalajille vaihtelua. Kannattaa kokeilla puristettua mehua salaateissa, marinadeissa, grillatun kananpojan mausteena tai juomissa seuraavan kerran kun haluat uusien tuulien puhaltavan keittiössäsi!
Pirteä kevätsalaatti greipin ja avokadon kera Neljälle 3 verigreippiä 1 kasvisliemikuutio hienoja salaatin lehtiä 1 nippu ruohosipulia 2 avokadoa kourallinen pinjansiemeniä 1-2 tl sinappia (mielellään dijon -tyyppistä) suolaa ja pippuria maun mukaan
Kuori kaksi greippiä ja lohko ne veitsellä niin, että lohkoihin jää vaaleaa kuorta. Purista kolmannesta greipistä mehu.
Salaatti
Puhdista ja huuhdo salaatinlehdet. Anna niiden valua ja kuivua. Silppua ruohosipuli. Kuori ja leikkaa puoliksi avokadot ja poista niistä kivet. Leikkaa avokadopuoliskot ohuiksi viipaleiksi ja aseta ne lautasille greippilohkojen ympärille. Jaa salaatinlehdet tasaisesti joka puolelle. Paahda pinjansiemeniä kevyesti paistinpannussa ja levitä ne tasaisesti salaatin päälle.
Salaatinkastike
Sekoita liemikuutio greippimehuun ja keitä kattilassa noin 5 minuuttia. Jätä seos jäähtymään. Lisää seokseen sinappi. Kaada seos salaatin päälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla oman maun mukaan. Ripottele silputtu ruohosipuli salaatin päälle. Tarjoile hyvän leivän kanssa.
Floridan muffinssit 2 tuoretta greippiä 4 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 80 g vaahterasiirappia 125 g ranskankermaa 1 iso kananmuna 2 dl tomusokeria
Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe. Poista greipeistä kalvot ja leikkaa sitten pieniksi palasiksi. Jätä muutama pala koristeluun. Sekoita hedelmäliha, vaahterasiirappi, ranskankerma ja kananmuna keskenään ja lisää jauhoihin sekoittaen. Jaa taikina pieniin muffinssivuokiin siten, että täytät kustakin vuoasta kaksi kolmasosaa. Paista 200 -asteisessa uunissa, kunnes muffinssit ovat väriltään kullankeltaisia. Anna niiden jäähtyä ritilällä. Siivilöi tomusokeri ja lisää sokeriin hieman vettä tai ruokalusikallisen verran greipistä puristettua mehua. Kuorruta leivonnaiset seoksella ja koristele greipinpalasilla. Tarjoile kermavaahdon tai appelsiineista ja greipeistä, kiiveistä, omenista ja saksanpähkinärouheesta tehdyn hedelmäsalaatin kera. Jos haluat kokeilla eri makuvaihtoehtoja, sivele muffinssin päälle juoksevaa hunajaa tai appelsiinilikööriä. Pirteä kevätsalaatti greipin ja avokadon kera.Vastapaistetut muffinssit tuoksuvat ja maistuvat herkullisilta.
(Mtv3-STT) Kuva: Marimekko
Uusimmat
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka – MTV seuraa
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
Lataa lisää