Atrialta osakeanti

Atria pyrkii kehittämään osakeannin avulla kotimaan liiketoimintaa ja toimintaa myös kansainvälisesti Itämeren ympärillä olevalla markkina-alueella.

Atria

Atria Yhtymä järjestää osakeannin. Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle, että nykyiset A- ja KII-osakkeiden omistajat voisivat merkitä kolmella osakkeella yhden A-osakkeen viiden euron hintaan. Osakeannilla on tarkoitus kerätä enintään 26,4 miljoonaa euroa omaa pääomaa.

Osakeannilla Atria pyrkii kehittämään kotimaan ja kansainvälistä liiketoimintaa Itämeren ympärillä olevalla markkina-alueella.

Atria kertoo myös, että se tutkii mahdollisuuksia tuotannollisen toiminnan aloittamiseksi Venäjän läntisillä alueilla. Mahdollinen hanke toteutetaan todennäköisesti yhdessä paikallisen yhteistyökumppanin kanssa.

Atria muodostui 1990-luvun alussa kolmen alueellisen yrityksen yhteenliittymänä. Voimakkaiden rakennemuutosten ja uusinvestointien avulla yritys muodostui varsin kilpailukykyiseksi ja sai vahvan jalansijan kotimarkkinoilla.

Atria on suurin lihavalmisteiden valmistaja ja markkinoija Pohjoismaiden ja Baltian alueella.

(MTV3)

(Talousuutiset 22.10.2003).

Lue myös:

    Uusimmat