Ateneum avaa ovensa tänään yli vuoden kestäneen remontin jälkeen

Ateneumin taidemuseo avaa ovensa yli vuoden tauon jälkeen 20:48
Ateneumin uusi kokoelmanäyttely sisältää teoksia, joita ei ole koskaan ennen ollut esillä.

Samalla avautuu uusi kokoelmanäyttely, joka tulee olemaan esillä usean vuoden ajan.

Ateneumin taidemuseo Helsingissä avataan tänään yli vuoden kestäneen remontin jälkeen.

Museo suljettiin viime vuoden maaliskuussa ilmanvaihtoremontin ajaksi. Lisäksi museoon on tehty muutoksia eri tiloihin, kuten sisäänkäynnille sekä wc-tiloihin, Ateneum kertoo tiedotteessaan.

Samalla tänään avautuu uusi kokoelmanäyttely Ajan kysymys, joka tulee olemaan esillä usean vuoden ajan. Näyttelyn sisältöä on määrä päivittää säännöllisesti, museo kertoo.

Ateneumissa nähdään tänä vuonna kaksi vaihtuvaa näyttelyä, joihin molempiin laitetaan esille teoksia, joita ei ole aiemmin nähty Suomessa.

Albert Edelfeltiä uudesta näkökulmasta

Vaihtuvista näyttelyistä ensimmäinen tulee olemaan toukokuussa avautuva, Suomen historian tunnetuimpiin taiteilijoihin kuuluvan Albert Edelfeltin (1854–1905) kattava näyttely. Näyttelyssä Edelfeltin töihin ja elämään tutustutaan kansainvälisestä näkökulmasta.

Useita kieliä puhunut Edelfelt matkusteli ympäri Eurooppaa sekä Pohjoismaissa, asuen suuren osan elämästään Pariisissa. Siellä hän tutustui moniin aikansa johtaviin taiteilijoihin, kulttuuri- ja tiede-elämän merkkihenkilöihin sekä taiteen keräilijöihin ja taidekauppiaisiin.

Vuoden toinen vaihtuva näyttely avataan lokakuussa. Tuolloin esitellään impressionistista ja uusimpressionistista taidetta ajanjaksolta 1860–1916, museo kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat