Mainos

Asuntomessutalot ovat keskimääräistä energiatehokkaampia

Kuopion asuntomessujen taloista suurin osa on energiatehokkuudeltaan A-luokkaa. Kuusi taloista on B-luokkaa ja vain kaksi C-luokkaa. Matalaenergiatalojen lisäksi mukaan mahtuu myös passiivienergiataloja.

Energiatehokkuuden voi todeta messukohteissa esillä olevista energiatodistuksista. Kaikkien kohteiden todistukset löytyvät kootusti Motivan Energianeuvontaklinikalta, joka sijaitsee messuilla LVI-talotekniikka-teollisuuden paviljongissa ulkonäyttelyalueella. Energiatodistuksia esittelevät Motiva Oy, ympäristöministeriö sekä Suomen Asuntomessut.

Energiatodistus auttaa rakennusten energiatehokkuuden vertailussa: se kertoo kuinka paljon energiaa itse rakennus tarvitsee, riippumatta siitä, millä tavalla sitä lämmitetään. Energiatodistukset tulivat pakolliseksi vuoden 2008 alussa kaikessa uudisrakentamisessa.

Vuoden 2010 alussa voimaan tulleet uudet rakentamismääräykset korostavat entistä energiatehokkaampaa rakentamista. Jatkossa rakentamismääräykset tulevat tiukentumaan entisestään kun parhaillaan käynnissä olevat muutostyöt saadaan päätökseen.

Rakentajalta ja rakennuttajalta edellytetään jatkossa suurten päätösten tekemistä jo suunnitteluvaiheessa, joten tietoa eri vaihtoehdoista sekä niiden vaikutuksista energiatalouteen kannattaa hankkia jo ennen rakennusprojektiin ryhtymistä.

Lue myös:

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.