Ässät nappasi kotivoiton

Glad, Jarkko
Glad, JarkkoSM-Liiga
Julkaistu 21.09.2003 20:50

Ässien taival kiekkoliigassa noudattaa tuttua kaavaa: vieraissa tulee selkään, kotona joukkue voittaa. Eilen kaatui Porin hallissa Tapparan lauantaina hienolla esityksellä kaatanut JYP 5-2 (2-1, 2-0, 1-1). Illan komeimmasta maalista vastasi Ässien Jarkko Glad ja 3-1-osuma jäi myös lopulta voittomaaliksi.

Numerot eivät tee aivan täysin oikeutta JYP:lle. Silläkin oli tasollisesti vain keskinkertaiseksi jääneessä ottelussa mahdollisuutensa, mutta tehoja ei tällä kertaa löytynyt. -Ässät puolusti hyvin. Meillä oli sen sijaan vaikeuksia päästä maalitilanteisiin, myönsi JYP:n valmentaja Matti Alatalo.

Ottelun ratkaisut koettiin toisessa erässä. Jo TPS-ottelussa maalin makuun päässyt entinen JYP-pelaaja Jarkko Glad karkasi alivoimatilanteessa, harhautti täysin Pierre Drouinin ja nosti upeasti maalin alakulmaan tilanteeksi 3-1.

Toisen erän dramaattiset hetket koettiin, kun erotuomari Markku Kruus katsoi Jyri Marttisen Marko Kivenmäkeen kohdistuneen törppäyksen viiden minuutin ja pelirangaistuksen arvoiseksi. Kun Petri Virolainen sai aika kyseenalaisen kahden minuutin rangaistuksen vain 22 sekuntia myöhemmin, pääsi Ässät yrittämään kahden miehen ylivoimalla ratkaisua. Lopulta se onnistui, kun Oleg Sorokinin rannelaukaus pamahti yläkulmaan.

Kolmannessa erässä Ässät ei sortunut edellisen kotiottelujensa passiiviseen peliin. JYP tosin kavensi Antti Virtasen maalilla, mutta sen lähemmäksi se ei päässyt. Pasi Tuominen viimeisteli loppunumerot JYP.n otettua takaa-ajossaan Leinosen pois maalilta. -En yleensä arvostele julkisuudessa erotuomaria, mutta mielestäni Marttisen saama rangaistus oli aivan liian kova ratkaisu, Alatalo totesi.

Alatalo valitsi maalille Leinosen lähinnä siksi, että viime kaudella mies jätti Ässät kolme kertaa Porissa nollille. -Olihan valinnassa toki sitäkin taustaa, mutta onhan Leinonen toki harjoitellut tunnollisesti ja on hyvässä kunnossa. Ei hän nytkään huonosti pelannut, Alatalo muistutti.

Ässien valmentaja Mika Toivola korosti. että ottelu oli joukkueelle henkisesti erittäin vaikea. -Teimme perjantain Ilves-ottelussa karmeita virheitä. Siksi tämä ottelu oli meille tärkeä. Voitto miellytti, mutta kyllä meillä on pelissä yhä rutkasi parannettavaa. Myös ylivoimapelimme pätkii edelleen. Tällä ylivoimapelillä emme yllä kahdeksan parhaan joukkoon, Toivola totesi.

Toivola oli Ilves-pelin jälkeen rukannut ketjut täysin uuteen uskoon. Ratkaisu vaikutti onnistuneelta. Ykköshyökkääjäksi nousi kolmella maalisyötöllään Vjatseslav Fandul, jonka vierellä ahersivat Teemu Virkkunen ja kahdesti viimeistellyt Pasi Tuominen. Jarkko Glad jatkoi hyviä esityksiään puolustuksessa. Vahvasti pelasi myös Steve Shirreffs.

JYP:n paras ketju oli Jaakko Uhlbäck, Jarkko Immonen, Antti Virtanen. Myös Janne Hauhtonen ja Ilari Filppula olivat hyvässä vireessä. Puolustajien ykkösiä olivat Jari Korhonen ja Tommi Kovanen.

SM-liiga sunnuntaina:

Ässät-JYP 5-2 (2-1, 2-0, 1-1)

1. erä: 3.37 Jari Korpisalo (Vjatsheslav Fandul-Oleg Sorokin) 1-0, 6.35 Janne Hauhtonen (Tuomo Jääskeläinen-Kimmo Pikkarainen) 1-1, 13.51 Pasi Tuominen (Fandul-Jarkko Glad) 2-1.
Jäähyt: 15.21 Steve Shirreffs Ä 2 min, 18.52 Ilari Filppula J 2 min.

2. erä: 23.41 Glad (Juha Kiilholma) 3-1 av, 38.08 Sorokin (Antti Boman-Fandul) 4-1 yv.
Jäähyt: 22.55 Juha-Pekka Ketola Ä 2 min, 29.36 Tuomo Harjula Ä 2 min, 30.52 Jari Jääskeläinen J 2 min, 33.37 Jyri Marttinen (kärsi Ari Kovanen) J 5+20 min, 33.59 Petri Virolainen J 2 min.

3. erä: 48.50 Antti Virtanen (Jaakko Uhlbäck) 4-2, JYP aikalisä 57.12, 57.25 Tuominen 5-2 tm.
Jäähyt: 59.37 Sorokin Ä 2 min.

Jäähyt yht:
Ässät 4x2 min = 8 min,
JYP 3x2 min ja Jyri Marttinen 5 min + PRK = 31 min.

Torjunnat:
Scott Langkow Ä 8+8+11=27,
Tero Leinonen J 4+6+10=20 (pois 57.12-57.25).

Tuomarit: Markku Kruus (Tomi Harjanne ja Sami Seppälä).
Yleisöä 2338.

SM-liigan sarjataulukko 21.9.:

Joukkue

O V TP H JV M PM ME P P/O

1. HPK 4 3 0 1 0 16 5 11 6 1,5 2. Blues 4 3 0 1 0 12 5 7 6 1,5 3. Ässät 5 3 0 2 0 13 17 -4 6 1,2 4. Ilves 3 2 0 1 0 11 8 3 4 1,33 5. Kärpät 3 2 0 1 0 9 6 3 4 1,33 6. Lukko 3 1 1 1 1 10 9 1 4 1,33 7. Tappara 4 2 0 2 0 11 12 -1 4 1 8. SaiPa 4 2 0 2 0 14 16 -2 4 1 9. JYP 5 2 0 3 0 15 18 -3 4 0,8 10. Jokerit 4 1 2 1 0 10 13 -3 4 1 11. HIFK 4 0 2 2 1 11 14 -3 3 0,75 12. TPS 3 1 0 2 0 10 9 1 2 0,67 13. Pelicans 4 0 1 3 0 9 19 -10 0 0

Lyhenteiden selitteet:
O = ottelumäärä, V = voitot, TP = tasapelit, H = häviöt, JV = jatkoaikavoitot, M = tehdyt maalit, PM = päästetyt maalit, ME = maalien erotus, P = pisteet, P/O = pisteet / ottelu
Copyright © Jääkiekon SM-liiga

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko