Aspo kahdeksi pörssiyhtiöksi

Monialayhtiö Aspo valmistelee jakautumista kahdeksi erilliseksi konserniksi. Selvästi omiin toimialoihinsa keskittyviin yksiköihin katsotaan parantavan kummankin toimintaedellytyksiä. Se helpottaa myös sijoittajien mahdollisuuksia arvioida niitä sijoituskohteina. Jaossa elektroniikkakomponentit erotetaan omaksi yksiköksi, jonka nimeksi kaavaillaan Aspocomp Groupia. Uuteen Aspoon siirretään loput. Sen päätoimialoja ovat kemia ja laivanvarustus. Konserniin liitetään myös huoltamoelektroniikkaa valmistava Asposystems.

Molempien uusien konsernien emoyhtiöt on tarkoitus viedä pörssiin lokakuun alussa. Myös Aspolla käydään kauppaa Helsingin pörssissä. Aspon hallituksen puheenjohtaja H.B. Nyberg perusteli toimintojen eriyttämistä elektroniikkateollisuuden vahvalla kasvulla. Osa sitä on toimintojen kansainvälistyminen. Aspo osti joulukuussa suuren ranskalaisen piirilevytehtaan.
-Aiomme jatkaa elektroniikan kehittämistä. Se on pääomavaltainen ala ja on hyvä, että se voi hankkia myös omaa pääomaa, hän perusteli jakosuunnitelmaa.

Aspocomp valmistaa vaativia elektroniikkakomponentteja alan eurooppalaisen teollisuuden käyttöön. Hänen mukaansa tärkeä syy ajoitukseen on myös se, että uusitussa osakeyhtiölaissa pörssiyhtiön jako tuli mahdolliseksi. Muutos tuli voimaan runsas vuosi sitten.

Asposta tullee ensimmäinen pörssiyhtiö, joka jaetaan kahtia. Ensimmäisenä jakosuunnitelmasta ilmoitti Metra viime keväänä, mutta se päätti joulukuussa siirtää ensi kesäksi kaavailtua jakoa myöhemmäksi heikentyneen kansainvälisen taloustilanteen vuoksi. Sekin jatkaa jaon valmistelua.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat