Asiantuntijan neuvo: Älä ihaile ukkosta ikkunan edessä

Viime aikojen ukkosmyrskyt ovat paitsi sammuttaneet sähköjä myös herättäneet kysymyksiä. Onko vanhoihin uskomuksiin luottaminen: voiko tappavan kauniilta salamoinnilta suojautua esimerkiksi istumalla autossa tai vetämällä kumisaappaat jalkaan?

- Saappaat eivät kyllä merkittävästi suojaa. Auton metallikori muodostaa kehän, jonka sisällä ei ole sähkökenttää, joten siinä mielessä autossa istuminen suojaa salamalta, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila.

Kotonaan viihtyville Hutila ei suosittele ikkunan edessä myrskyn ihailua, sillä salama voi edetä vaakatasossa, osua puuhun ja jatkaa siitä ikkunaa kohti. Meteorologin mukaan erittäin tärkeää on muistaa myös ikkunan sulkeminen. Salaman ohella avoimesta ovesta tulee sisään ukkospuuskia ja sadetta.

Hutilan mukaan kaupunkilaisilla on parempi suoja salamaa vastaan kuin maaseudun asukkailla. Maaseudun harva asutus ja heikommat talorakenteet tekevät asumuksesta todennäköisemmän kohteen salaman osumalle. Kaupungit on rakennettu tiheämmin ja esimerkiksi paremmin betoniraudoitettu.

Pitääkö sähköjohdot vetää seinästä?

- Varsinkin maaseudulla se kannattaa. Kaupungissa linjat on kuitenkin niin hyvin suojattuja maakaapeleita, ettei välttämättä ole tarpeen. Televisio, tietokone tai modeemi ovat maaseudulla riskitekijöitä, Hutila toteaa.

Suihkussa uskaltaa Hutilan mukaan käydä ukkossäälläkin.

- Toki salama voi vesiputkea pitkin tulla, mutta riskin ei pitäisi olla kovinkaan suuri omakotitalossakaan.

Pallosalamasta ei vieläkään varmaa tietoa

Pallosalama on Hutilan mukaan edelleen tutkijoille mysteeri, vaikka erilaisia teorioita onkin kehitelty. Ilmiö on harvinainen, eikä sitä ole voitu luoda laboratorio-olosuhteissa. Silminnäkijähavainnotkin ovat harvassa.

- Jonkinlainen plasmailmiö se kuitenkin on. Salama reagoi ilmamolekyylien kanssa, ja siitä syntyy plasmaa.

- Pallosalama on tiettävästi pienen pallon kokoinen, ja se liikkuu hitaammin kuin tavallinen salama. Sitä voi siis väistellä jos se ikkunasta sisään tulee. Koskea tai jotenkin ohjastaa sitä ei voi.

Missä paras turva?

Entä miksi taivas välkkyy, mutta ääntä ei kuulu?

- Ääniaalto tulee pilvestä ja taipuu ylöspäin. Yleensä ukkosen jyrinä ei kuulukaan kovinkaan kauas, korkeintaan noin 15 kilometrin päähän. Valot näkyvät sitten kymmenien kilometrien päähän.

Ja vielä lopuksi, mikä on turvallisin paikka ukkossäällä?

- Ukkossuojattu talo tai sitten talon keskusta. Kolmanneksi turvallisinta on auton sisällä, Hutila summaa.

Miltä sunnuntai-illan myrsky näytti Pöllölaaksossa? Katso toimittajamme videotäältä.

Lue myös:

    Uusimmat