Asiantuntija: Kuolemattomuus vain 20 vuoden päässä?

The Singularity is Near -kirjan kirjoittanut tunnettu tiedemies Ray Kurzweilin mukaan maailma muuttuu huomattavasti 20 vuoden kuluessa. Mies kirjoittaa the Sun -lehdessä, että muun muassa kuolemattomuuden saavuttaminen on mahdollista muutaman vuosikymmenen sisällä.

Tiedemies Ray Kurzweil uskoo, että yksi elämän perustotuuksista voidaan muuttaa muutaman vuosikymmenen sisällä.

– Minun lisäksi monet muut tiedemiehet uskovat, että 20 vuoden sisällä meillä on keinot kääntää ikääntymisprosessi päälaelleen ja estää kuolema, hän kirjoittaa The Sun -lehdessä.

– Nanoteknologia mahdollistaa ikuisen elämän, kun verisolut korvataan robottisoluilla, jotka tekevät työnsä tuhat kertaa nopeammin kuin luonto.

Muun muassa Bill Gatesin ja Bill Clintonin suosiosta nauttiva Kurzweil ei jätä hurjia lupauksiaan tähän: hänen mukaansa muun muassa kaikki ihmiskehon toimimattomat elimet voidaan korvata tulevaisuudessa ihmisen rakentamilla, kykenemme sukeltamaan tunteja ilman happea ja kirjoittamaan kirjoja muutamassa minuutissa nanoteknologian ansiosta. Myös virtuaaliseksi tulee yleistymään hänen mukaansa huomattavasti jo lähitulevaisuudessa.

– Sekä tietokoneteknologia että tietomme geenien toiminnasta lisääntyvät jatkuvasti ja tulee lisääntymään maksimaalisesti myös tulevaisuudessa.

– Esimerkiksi puhelimessamme on nykyään toimintoja, joista emme voineet edes unelmoida 20 vuotta sitten.

Kurzweil uskoo, että ihmiset eivät enää ole ihmisiä tulevaisuudessa.

– Muutokset tulevat tapahtumaan aina vain nopeammin ja nopeammin. Tulevina vuosina ihmiset voivat muuttua eräänlaisiksi kyborgeiksi korvattavien kehon osien ansiosta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat