Asiakas ei saanut vaihtaa tilaamiaan voileipiä ja aloitti täystuhon – "ihmistornadon" silmitön riehunta tallentui videolle

Asiakas pimahti täysin, kun  hänen tilamaansa leivät eivät miellyttäneet – tuhosi kaiken vastaan tulleen 1:26
Nainen hermostui totaalisesti pikaruokaravintolassa.

Kalifornialaisessa täytettyjen leipien ravintolassa asiakas sai raivokohtauksen, kun hänen voileipäänsä ei suostuttu vaihtamaan uuteen. Tämän jälkeen asiakkaana ollut nainen alkoi rikkoa ravintolan kalustoa.

Asiakkaana ollut Monique Collins oli tilannut aikaisemmin kaksi täytettyä voileipää ja ranskalaiset, jotka hänelle oli toimitettu onnistuneesti. Collins palasi kuitenkin hetken kuluttua tiskille valittamaan tilaamistaan ruuista ja vaati saada uudet tilalle.

Ravintolan työntekijä joutui kieltäytymään pyynnöstä, sillä ravintolalla on selkeä ohjeistus tämän tyyppisten tilanteiden suhteen.

– Meidän käytäntöihimme kuuluu, että voimme tarvittaessa vaihtaa leivän uuteen, mutta leipä ei saa olla siinä tilanteessa puoliksi syöty, kertoo ravintolan omistajan vaimo Analiza Alandy.

Asiakkaan palauttamat molemmat leivät ja ranskalaiset olivat jo puoliksi syötyjä. Ravintolan työntekijä joutui tästä syystä kieltäytymään asiakkaan vaatimuksista.

Ihmistornado 

Kun uusia leipiä ei suostuttu tehdä, aktivoitui ihmistornado.

Collins huitoi tiskiltä kaikki tavarat lattialle.

– Hän heitteli tavaroita, pöytiä, tuoleja – aivan kaikkea vastaan tullutta, kommentoi Alandy.

Yksi työntekijöistä yritti lopettaa naisen riehumisen luudalla, mutta nainen sai napattua luudan itselleen. Hän heitti luudalla työntekijää, minkä jälkeen heitti tuolilla työntekijää päin.

Tilanne järkytti ravintolan henkilökuntaa.

– Olin kuin peura ajovaloissa! Jähmetyin täysin tilanteessa, tapahtuman kokenut työntekijä Robert Hernandez.

Poliisi pidätti Collinsin, ja asian käsittely jatkuu viranomaisten toimesta.

Katso videolta koko kaottinen tapahtumaketju.

Lue myös:

    Uusimmat