Asafa Powell pinkoi huippuajan Stuttgartissa

Asafa Powell. Kuva: Bernd Weissbrod/EPA.
Asafa Powell. Kuva: Bernd Weissbrod/EPA.
Julkaistu 22.09.2007 18:28(Päivitetty 22.09.2007 19:56)

Jamaikalainen pikajuoksija Asafa Powell antoi jälleen lauantaina näytteen kovasta syyskunnostaan. ME-mies paineli 100 metriä aikaan 9,83 Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n maailmankiertueen finaalissa Stuttgartissa.

Vastatuulta oli 0,3 metriä sekunnissa, mutta Powell jäi maailmanennätyksestään vain yhdeksän sadasosasekuntia.

- Yksi parhaista juoksuistani, Powell luokitteli.

Powell ei hermoillut, vaikka muu rivistö hätäili kaksi varaslähtöä. Norjaa edustava Jaysuma Saidy Ndure seurasi toisena maansa ja Pohjoismaiden ennätysajalla 10,06. Nduren ja Norjan edellinen ennätys oli aiemmin tänä vuonna syntynyt 10,07. Kolmanneksi pinkaisi Powellin maanmies Michael Frater, 10,11. Maailmanmestari Tyson Gay ei osallistunut kisaan.

Varaslähdöt värittivät myös naisten pika-aitoja. Kolme kilpailijaa hylättiin, heidän joukossaan ruotsalainen Susanna Kallur. Lähtö onnistui neljännellä yrityksellä, ja voittoon juoksi amerikkalainen maailmanmestari Michelle Perry ajalla 12,68. Espanjalainen Josephine Onyia yllätti toisella sijallaan.

Vielä vaikeampaa oli naisten 200 metrillä. Vasta viides lähtöyritys päästi kilpailijat matkaan. Yllätysvoittajaksi ehti ranskalainen Muriel Hurtis-Houairi ajalla 22,73.

Plawgo kellisti Clementin

Miesten 400 metrin aitajuoksussa olivat mukana kaikki Osakan MM-kilpailujen vetonaulat. Maailmanmestari Kerron Clementiltä odotettiin jälleen vahvaa loppua, mutta hän kompuroi viimeisellä aidalla eikä maaliintulokaan mennyt nappiin.

Puolan Marek Plawgo kurotti voittoon. Toiseksi sijoittunut Clement sai saman ajan 48,35. Tasaisuudesta kertoi myös amerikkalaisen James Carterin kolmas sija 0,01 sekuntia kärkikaksikosta.

Sileällä ratakierroksella LaShawn Merritt todisti jälleen olevansa toiseksi kovin. Jeremy Warinerin poissa ollessa Merritt meni kiepin aikaan 44,58. Kanadalainen Tyler Christopher sijoittui toiseksi (44,87) ja amerikkalainen Angelo Taylor kolmanneksi (44,92).

Kuulantyönnössä amerikkalaiset Reese Hoffa ja Adam Nelson järjestivät toisinnon MM-kilpailuista. Hoffa voitti tuloksella 20,98, Nelson jäi kolmen senttimetrin erolla toiseksi.

Miesten kiekonheitossa maailmanmestari Gerd Kanter päihitti jälleen olympiavoittaja Virgilius Aleknan. Virolainen Kanter heitti 66,54 ja jätti Aleknan 60 senttimetrin päähän toiseksi.

Pyrek haastoi Isinbajevan

Naisten seipäässä venäläinen Jelena Isinbajeva tarvitsi vaihteeksi hivenen onneakin voittaakseen. Isinbajeva ja puolalainen Monika Pyrek olivat rinta rinnan tuloksessa 482. Molemmat epäonnistuivat seuraavissa hypyissään, eikä eroa löytynyt aiemmilta kierroksiltakaan. Uusinnassa Isinbajeva ylitti 487, Pyrek pudotti riman. Svetlana Feofanova sijoittui kolmanneksi tuloksella 482.

Naisten pituushypyssä venäläinen maailmanmestari Tatjana Lebedeva nousi voittoon toiseksi viimeisellä hypyllään 678. Naisten keihään voitti tshekkiläinen maailmanmestari Barbora Spotakova maansa ennätystuloksella 67,12. Saksalaiset Steffi Nerius (64,90) ja Christina Obergföll (62,476) veivät seuraavat sijat.

Kv. yleisurheiluliiton IAAF:n maailmankiertueen finaali, 1. päivä:

Miehet:

100 m:
1) Asafa Powell Jamaika 9,83, 2) Jaysuma Saidy Ndure Norja 10,06, 3) Michael Frater Jamaika 10,11.

400 m:
1) LaShawn Merritt USA 44,58, 2) Tyler Christopher Kanada 44,87, 3) Angelo Taylor USA 44,92.

800 m:
1) Youssef Saad Kamel Bahrain 1.45,61, 2) Mbulaeni Mulaudzi Etelä-Afrikka 1.45,67, 3) Belal Mansoor Ali Bahrain 1.45,93.

3000 m:
1) Edwin Soi Kenia 7.48,81, 2) Joseph Ebuya Kenia 7.49,70, 3) Mohammed Farah Britannia 7.49,89.

400 m aj:
1) Marek Plawgo Puola 48,35, 2) Kerron Clement USA 48,35, 3) James Carter USA 48,36.

Kolmiloikka:
1) Walter Davis USA 17,35, 2) Aarik Wilson USA 17,34, 3) Nelson Evora Portugali 17,30.

Kuula:
1) Reese Hoffa USA 20,98, 2) Adam Nelson USA 20,95, 3) Andrei Mihnevitsh Valko-Venäjä 20,88.

Kiekko:
1) Gerd Kanter Viro 66,54, 2) Virgilijus Alekna Liettua 65,94, 3) Piotr Malachowski Puola 65,35.

Naiset:

200 m:
1) Muriel Hurtis-Houairi Ranska 22,73, 2) Debbie Ferguson-McKenzie Bahamasaaret 22,74, 3) LaShauntea Moore USA 22,78.

1500 m:
1) Maryam Yusuf Jamal Bahrain 4.01,23, 2) Jelena Soboleva Venäjä 4.05,35, 3) Sarah Jamieson Australia 4.05,43.

5000 m:
1) Vivian Cheruiyot Kenia 14.56,94, 2) Sylvia Jebiwott Kibet Kenia 14.57,37, 3) Priscah Jepleting Cherono Kenia 14.58,97.

100 m aj:
1) Michelle Perry USA 12,68, 2) Josephine Onyia Espanja 12,70, 3) Delloreen Ennis-London Jamaika 12,72.

3000 m ej:
1) Eunice Jepkorir Kenia 9.35,03, 2) Roisin McGettigan Irlanti 9.35,86, 3) Cristina Casandra Romania 9.36,38.

Korkeus:
1) Blanka Vlasic Kroatia 200, 2) Antonietta Di Martino Italia 197, 3) Anna Tshitsherova Venäjä 197.

Seiväs:
1) Jelena Isinbajeva Venäjä 487, 2) Monika Pyrek Puola 482, 3) Svetlana Feofanova Venäjä 482.

Pituus:
1) Tatjana Lebedeva Venäjä 678, 2) Grace Upshaw USA 664, 3) Oksana Udmurtova venäjä 652.

Keihäs:
1) Barbora Spotakova Tshekki 67,12, 2) Steffi Nerius Saksa 64,90, 3) Christina Obergföll Saksa 62,47.

Moukari:
1) Yipsi Moreno Kuuba 73,76, 2) Ivana Brkljacic Kroatia 73,22, 3) Clarissa Claretti Italia 70,34.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu