Arviot Kreikka-neuvottelujen valmistumisesta heittelevät useilla viikoilla

Kreikan lainasopu häämöttää 0:50

Arviot Kreikka-neuvottelujen ratkaisusta heittelevät päivästä reiluun viikkoon.

Kaikkein optimistisimmat arviot neuvottelujen etenemisestä on esittänyt Kreikka, joka on kertonut odottavansa tulosta jopa huomisaamuun mennessä.

Komissio puolestaan arvioi, että neuvottelut voitaisiin saada päätökseen tämän kuun aikana. Komission mukaan lainaneuvottelut Kreikan ja sen velkojien kanssa edistyvät, joten neuvotteluissa on mahdollisuus päästä sopimukseen tässä kuussa.

EU-komission tiedottajan mukaan on toivottavaa, että sopimus solmitaan ennen elokuun 20. päivää. Rahoitusmarkkinoilla uskotaan sopimuksen syntyvän jo tämän viikon aikana, selviää Reutersin tekemästä kyselystä.

Komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto ja EKP neuvottelivat koko viikonlopun lainatekstin yksityiskohdista.

Lue myös:

    Uusimmat