Jalkapallon Veikkausliigan alkuviikkojen yksi huomatuimmista pelaajista on ollut TPS:n hyökkääjä Armand One, eikä pelkästään maaliensa takia. Ranskalaisella kärkimiehellä on pituutta 195 senttimetriä ja painoa kunnioitettavat 108 kiloa, joten puolustajilla on tekemistä miehen kanssa rangaistusalueella.
Järkälemäinen One, 24, on noussut nopeasti kannattajien suosikiksi, ja myös liiga huomioi miehen vaikutuksen valitsemalla hänet kuukauden pelaajaksi toukokuussa. Alku on siis ollut erinomainen.
- Ensimmäinen peli oli hankala, en tiennyt mitä odottaa. Sen jälkeen on ollut helpompaa, ja olemme voittaneet pelejä. Hyvä alku kaudelle, kaiken kaikkiaan, One myhäilee.
Jos oli avauksessa (TPS-IFK Mariehamn 0-0) vielä hakemista, avausosuma tuli jo kauden toisessa liigapelissä TPS:n voittaessa Anjalankoskella MyPa:n. Toukokuussa mies iski kolme maalia, ja kauden viides täysosuma kaatoi Viikingit 10. kesäkuuta. Tahti on siis kova, maali per kaksi ottelua, ja One jakaa maalintekijätilaston kärkipaikan kolmen muun pelaajan kanssa juhannustauolle lähdettäessä.
- Se on ihan okei saldo. Jokainen kärkimies haluaa olla maalintekijäykkönen, ja sitä olen toistaiseksi joukkueelle ollut, mies kuittaa.
Onen olemus vastustajien kiusana on siivittänyt myös hyökkääjätoverit hyvään vauhtiin. Kärkipari Mikko Paatelainen on iskenyt kolme maalia ja laitamies Mika Ääritalo neljä. TPS onkin kymmenen kierroksen jälkeen liigan maaliahnein joukkue: 19 osumaa, kun seuraavaksi eniten on 9 ottelua pelanneella FC Lahdella (15).
- Minun halutaan ottavan palloa vastaan ja haltuun,ja syöttävän sitä keskikentälle tai Mikolle ja Adylle, One tiivistää target-pelaajan roolinsa TPS-systeemissä.
- Hyvä maalimäärämme ei johdu alkukauden vastustajista, pelityylimme vain on sellainen, että kun meillä on hyvä päivä, pystymme luomaan paljon tilanteita. On sitten meidän kärkimiesten tehtävä pistää pallo verkkoon, mies miettii vielä.
Saumat vaikka mihin...
Maalitulitus on paukauttanut TPS:n sellaiseen lentoon, että joukkue keikkuu sarjassa toisena 20 pisteellään. Eroa sarjakärki Tampere Unitediin on kolme pistettä. Juhannustauolta palataankin heti kuumissa tunnelmissa, kun TPS isännöi TamU:a perjantaina 29. kesäkuuta.
- Kauden tärkein peli meille, ja tärkeä myös Tampere Unitedille. Kova ottelu tulossa, One pohjustaa.
Vaikka kautta ei ole päästy vielä edes puoliväliin, voi TPS hyvinkin juhlia ensimmäistä SM-mitaliaan sitten vuoden 1996. Tuolloin Turussa juhlittiin pronssia, kirkkaimmasta mitalista puolestaan on vierähtänyt syksyllä jo huimat 32 vuotta. One ei historian pitkää kuivaa kautta mieti, mutta uran ensimmäinen mestaruus maistuisi varmasti jo ensimmäisellä kaudella...
- Meillä on hyvä mahdollisuus saavuttaa jotain, jos emme ota turhia tappioita ja tee tyhmiä virheitä. Ei sitä koskaan tiedä, mutta kyllä mestaruuskin on tavoitettavissa.
Soiton jälkeen Suomeen
Afrikkalaisvaltio Norsunluurannikosta Ranskaan tulleiden vanhempien lapsi One lähti kiertämään maailman pallon perässä 18-vuotiaana, kun hän meni englantilaisseura Cambridgeen. Englannin kentillä mies pyöri eri osoitteissa kolmisen vuotta, ja siirtyi sitten ylämaille Skotlantiin.
Skottiseura Cowdenbeathissa One palveli hyvällä menestyksellä joukkuetta valmentanutta Mika-Matti "Mixu" Paatelaista, ennen kuin siirtyi kaudeksi 2006-07 Raith Roversiin. Siellä peliaika väheni tähän vuoteen tultaessa, ja Suomeen palannut ja TPS:n käskyttäjäksi palkattu Paatelainen muisti Onen. Soitto Skotlantiin, ja jättikärki oli jo pian lentokoneessa.
- En tiennyt mitään suomalaisesta jalkapallosta. Tulin tänne, kun Mixu pyysi minua pelaamaan. Pärjäsimme hyvin Skotlannissa, enkä miettinyt sen pidempään.
- Kausi oli vielä kesken, eikä minulla ollut mitään tietoa jatkosta. En ollut edes keskustellut minkään seuran kanssa, enkä miettynyt tulevaa, kun Mixu soitti, One muistelee kevättä ja puhelinsoittoa, joka saattaa osoittautua kallisarvoiseksi Turun Palloseuralle.
(MTV3-STT)