Arja Suominen Nokian viestintäjohtajaksi

Nokian uusi viestintäjohtaja on Arja Suominen. Viestintäjohtajan tehtävä vapautuu nykyisen viestintäjohtaja Lauri Kivisen siirryttyä maaliskuun alussa Nokian EU-edustustin päälliköksi Brysseliin.

Nokia

Nokian uudeksi viestintäjohtajaksi on nimitetty Arja Suominen, 44. Tehtävä vapautuu, kun nykyinen viestintäjohtaja Lauri Kivinen siirtyy maaliskuun alussa Nokian EU-edustuston päälliköksi Brysseliin.

Sekä Suominen että Kivinen ovat toimineet pitkään keskeisissä tehtävissä Nokian viestintäorganisaatiossa. Kivinen on ollut Nokiassa vuodesta 1988 ja viestintäjohtajana vuodesta 1997.

Suominen on työskennellyt Nokiassa vuodesta 1986 lähtien. 80-luvun lopulla hän hoiti Nokian kotimaisia mediasuhteita ja 1992-97 toimi Nokia Networksin apulaisviestintäjohtajana. Viimeksi hän on ollut liiketoiminnan kehitystehtävissä Nokia Networksissa. Suominen raportoi jatkossa suoraan pääjohtaja Jorma Ollilalle.

Nokian EU-edustustoa sen perustamisesta eli vuodesta 1994 lähtien johtanut Otto Björklund puolestaan siirtyy Nokian pääkonttoriin Espooseen Corporate Relations and Trade policy -toimintoon. Sekä Kivinen että Brjöklund raportoivat jatkossa Veli Sundbäckille, joka vastaa Nokian johtokunnassa kauppapoliittisista asioista. Nokia julkisti äskettäin laajan johtajakierron myös konsernin johtoryhmässä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat