Aravirta muistelee Naganon jääkiekkoturnausta – "Lähtökohta ei ollut tukeva"

Suomen jääkiekkomaajoukkuetta vuosina 1998-2003 valmentanut Aravirta muistelee MTV Sportille vuoden 1998 Naganon olympialaisten jääkiekkoturnausta.

Aravirta oli noussut juuri Curt Lindströmin apulaisen paikalta Leijonien päävalmentajaksi. Lähtökohdat olympiaturnaukseen eivät olleet helpot.

- Turnaukseen lähtö oli aika vaikea. Olin ollut "Kurren" aisaparina ja viime vuodet eivät olleet menneet hyvin, Aravirta myöntää.

Leijonat oli jäänyt vuoden 1995 maailmanmestaruuden jälkeen molempina vuosina mitalipelien ulkopuolelle ennen olympialaisia.

Naganon turnaus oli ensimmäinen, johon saapuivat kaikki maailman parhaat pelaajat NHL:stä.

- Puhuttiin naaman kulumisesta ja auktoriteetista NHL-pelaajien suuntaan ja syksy ei ollut mennyt hyvin. Lähtökohta ei missään nimessä ollut tukeva. Lähdimme turnaukseen altavastaajana. Meillä oli yhdeksän pelaajaa Euroopasta ja muilla huipuilla käytännössä NHL-pitoiset joukkueet, Aravirta muistelee.

- Turnaus käynnistyi vieläpä tappiolla Tshekille. Paransimme kuitenkin turnauksen edetessä peliä.

Lopulta Leijonat lähtivät Naganosta pronssimitalit kaulassa.

Aravirran koko haastattelu Antero Mertarannan kanssa katsottavissa pääkuvan videolta. Aravirta puhuu muun muassa Leijonien menestymisen salaisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat