Antti Ruuskasen paluusta muodostui pettymys – uran jäähyväiskaudella yksi tavoite: "Tätä on odotettu koko talvi"

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen, 37, palasi kilpakentälle sunnuntaina Saarijärven juhannuskisoissa. Ruuskanen voitti kauden ensimmäisen kilpailunsa, mutta tulos 77,89 ei paranna asemia taistelussa Tokion olympiapaikasta.

Toisella kierroksella syntyneen voittoheiton lisäksi Ruuskanen tarjoili muutaman vajaat 75 metriä kantaneen heiton sekä astui kolme heittoa yli.

– Ainahan se urheilija pitempiä kaaria odottelee. Se oli tänä vuonna taas tällainen kauden avaus. Tulos oli vaatimaton ja heitot epätasaisia. Tällaiset (kauden aloitukset) ovat kuitenkin tuttuja urani varrelta, joten en lähde tekemään tästäkään suurempia johtopäätöksiä, Ruuskanen kommentoi MTV Urheilulle.

Ruuskasen mukaan heittovire tuntui tuloksesta huolimatta hyvältä, vaikka kilpailutilanteessa keihäs ei riittävästi lentänytkään. 

– Verryttelyissä tuli ihan hyviä heittoja. Vaikka on ikää, silti innostuu yhä kilpailutilanteessa vahingossa hurjastelemaan. Sitä kautta tekniikka ja ajoitus eivät sovi yhteen ja tulos jää vaatimattomaksi. Keihäänheitto ja kilpaileminen maistuvat yhä. Tätä on odotettu koko talvi, jonka aikana on tehty paljon töitä. Tulos ei kuitenkaan ihan vastannut niitä odotuksia, joita valmentajan kanssa asetimme.

Lontoon olympiahopeamitalistin avauskisa siirtyi, kun perheeseen saapui lisäystä aiemmin tällä viikolla.

Ruuskanen on ylittänyt Tokion olympiarajan kesällä 2019 heitettyään tuolloin 85,15. Tämän kauden näytöt kuitenkin yhä puuttuvat.

Tällä hetkellä kisakoneeseen ovat nousemassa ainakin kauden tilastokärki (85,03) Toni Kuusela sekä vahvaa kautta heittävä Lassi Etelätalo. Ruuskasen kanssa kisapaikasta taistelee niin ikään vuonna 2019 olympiarajan ylittänyt Oliver Helander.

– Urheilijana en osaa itse sanoa, mikä on tilanne ja onko valinnat jo tehty. Kuulostellaan, ihmetellään ja reagoidaan sen mukaan. Tokio on ollut koko ajan se päätavoite. Pääsen kisakoneeseen tai en, hoidan tämän uran viimeisen kauteni sataprosenttisesti loppuun asti. 

Sääntöjen mukaan Suomi voi nimetä Tokioon neljä heittäjää, joista kolme saa osallistua itse kilpailuun. Yleisurheilun olympiaranking sulkeutuu tiistaina 29. kesäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat