Antonin isä: Minua on haukuttu pedofiiliksi

Anton-pojan tapaus on saavuttamassa yhä käsittämättömät mittasuhteet. Useat venäläiset tiedotusvälineet ovat kertoneet tänään, että Antonin äitiä Rimma Salosta vainotaan Suomessa.

Vainoa media on perustellut rikosilmoituksilla, jotka Antonin isä Paavo Salonen on tehnyt Rimma Salosesta sekä kohudosentti Johan Bäckmanista.

Paavo Salonen on jättänyt Kokemäen poliisille 8. ja 12. lokakuuta tutkintapyynnöt liittyen Bäckmanin ja Rimma Salosen toimintaan internetin blogipalstoilla sekä tiedotustilaisuuksissa Tampereella ja Helsingissä. Isän mukaan häntä on tietoisesti mustamaalattu levittämällä epäasiallista ja valheellista tietoa julkisuudessa.

- Minua on haukuttu pedofiiliksi, naisten hakkaajaksi, tappajaksi, hirviöksi ja ties miksi. Venäjän media päästää kaikki Bäckmanin välittämät valheet läpi täysin kritiikittä. Bäckman sotkee ja sekoittaa tietoisesti venäläisten käsityksiä minusta ja sitä kautta muistakin suomalaisista. Hän on vaarallinen mies, toteaa Paavo Salonen.

Bäckman sanoo tehneensä niin ikään tutkintapyynnön Kokemäen poliisille - Paavo Salosesta. Rikosilmoituksessaan Bäckman pyytää poliisia selvittämään, onko Salonen syyllistynyt väärään ilmiantoon ja kunnianloukkaukseen tehtyään tutkintapyynnön poliisille Bäckmanista ja Rimma Salosesta. Bäckmanin mukaan hän ei ole esittänyt mainittuja väitteitä Salosesta.

Paavo Salonen perustelee rikosilmoitustaan kuudella toukokuussa Bäckmanin blogissa julkaistulla loukkaavalla blogimerkinnällä sekä tiedotustilaisuuksissa jaetulla kirjallisella materiaalilla.

Salonen kertoo pelkäävänsä nyt oman ja Antonin turvallisuuden puolesta.

- Duuma hyväksyi muutama viikko sitten lain, jonka turvin venäläiset antavat itselleen luvan tulla puolustamaan kansalaisiaan mihin maailman kolkkaan tahansa, jos katsotaan, että he ovat tulleet kaltoin kohdelluiksi. Nythän yritetään väen vängällä synnyttää kuvaa vainosta, jonka perusteella voitaisiin tulla hakemaan Rimma ja Anton Venäjälle, selvittää Salonen.

Kokemäen poliisi ei tänään halunnut kommentoida Salosen jättämien rikosilmoitusten tutkintaa. Virka-apupyyntö dosentti Johan Bäckmanin kuulemiseksi on kuitenkin toimitettu jo Espoon poliisille.

Äiti ja poika tapasivat Porissa

Anton tapasi eilen äitinsä pitkästä aikaa Porin turvakodissa. Paikalla oli jälleen runsaasti venäläisiä tiedotusvälineitä. Tämän vuoksi Anton jouduttiin kuljettamaan kaksi tuntia kestäneeseen tapaamiseen poliisisaattueessa turvakodin takaovista.

Tapaaminen sujui rauhallisesti. Äiti ja poika keskustelivat toistensa kanssa suomeksi. Dosentti Bäckman oli vaatinut etukäteen paikalle tulkkia, mutta pyyntöä ei toteutettu, koska äiti Rimma Salonen kykenee viranomaisten mukaan keskustelemaan riittävän hyvin suomen kielellä.

Parisen kuukautta sitten edellisen kerran Antonin tavanneen äidin mielestä Anton oli laihtunut ja hänen ihonsa oli huonossa kunnossa. Paavo Salonen ihmettelee äidin väitteitä. Hänen mukaansa Anton on tällä viikolla käynyt neuvolassa kuusivuotistarkastuksessa.

- Käyntiin liittyi lääkärintarkastus, ja lääkäri totesi pojan kasvaneen hienosti. Eikä lääkärillä ollut muutenkaan mitään huomautettavaa Antonin voinnista, kertoo Paavo Salonen.

Venäjän syyttäjäviraston alainen tutkintakomitea kertoi aiemmin tällä viikolla vaativansa Suomelta Paavo Salosen luovuttamista Venäjälle rikostutkintaa ja mahdollista oikeudenkäynti varten.

Ilta-Sanomien mukaan syyttäjänviraston alaisen tutkintakomitean johtajalle Aleksandr Bastrykinille selvisi vasta tänään, ettei rikostutkinta Salosta vastaan olekaan käynnistynyt Venäjällä. Bastrykinin mukaan asia selvisi hänelle itselleen vasta sen jälkeen, kun Rimma Salonen oli tuomittu Suomessa ehdolliseen.

Bastrykin kertoo antaneensa jo toukokuussa käskyn aloittaa rikostutkimukset Paavo Salosta vastaan, joten hän oli ollut siinä uskossa, että asia etenee Nizhni Novgorodissa koko ajan.

- Kun Rimma Salonen tuomittiin Suomessa, kysyin sen jälkeen meidän (nizhni)novgorodilaisilta tovereiltamme, mikä on rikosjutun kohtalo. Ja sain vastauksen: No ei mikään, Bastrykin kertoi.

Venäläisen Vzgljad-lehden mukaan Bastrykin kritisoi nyt Nizhni Novgorodin alueen syyttäjäviranomaisten passiivisuutta tutkintakäskynsä toteuttamisessa.

Aleksandr Bastrykin korostaa kuitenkin, että nyt rikosasian valmistelu on siirretty tutkintakomitean keskustoimistoon - eli pois Nizhni Novgorodista. Salosta koskeva kansainvälinen luovutuspyyntö on hänen mukaansa jo valmis ja se toimitetaan pian Suomen oikeusministeriöön.

Lue myös:

    Uusimmat