Annika Nieminen perhosteli SE:n

Photo: Allsport
Photo: AllsportCopyright Allsport 2002
Julkaistu 10.03.2006 18:19(Päivitetty 10.03.2006 20:57)

Swimming Jyväskylää edustava Annika Nieminen kauhoi Espoon SM-uintien ensimmäisen Suomen ennätyksen perjantaina. Nieminen voitti 200 metrin perhosuinnin SM-kultaa ajalla 2.18,58. Hopealle uinut saman seuran Mervi Manninen jäi yli kahdeksan sekunnin päähän (2.26,84). Pronssia otti Kajaanin Elina Kontio (2.28,32).

Perhosuinti ei ole viime vuosina lukeutunut suomalaisnaisten paraatilajeihin. Siitä kertoo edellinen SE 2.18,72, joka oli Tiina Määtän nimissä ja perua Sheffieldistä 1993.

- On se ennätys ollut jo jonkin aikaa hakusessa, mutta oli se vähän yllätyskin, Nieminen sanoi.

Suomen ennätyksestä huolimatta Nieminen jäi vajaan puolentoista sekunnin päähän Budapestin EM-kilpailujen aikarajasta 2.17,10.

Tampereen Uimaseuran Eeva Saarinen voitti 100 metrin rintauinnin ajalla 1.12,43. Sekin uupuu EM-rajasta (1.12,03), mutta Saarinen on rikkonut rajan jo aiemmin.

- Sitä ei tarvinnut enää jännittää ja aika hyvältä uinti tuntui, Saarinen sanoi.

Saarinen matkaa myös lyhyen radan MM-uinteihin Shanghaihin huhtikuussa.

Koskelainen alle EM-rajan

Raision Urheilijoiden Riia-Roosa Koskelainen viuhtoi 50 metrin selkäuinnin mestariksi ja Budapestin EM-kisoihin ajalla 30,51. Toinen raisiolainen Marjo Hienonen otti hopeaa ajalla 30,69, mutta jäi EM-rajan päälle. Koskelainen meni rajan ali neljällä sadasosasekunnilla.

- Tiesin, että olen kovassa kunnossa, mutta en ihan noin kovaa aikaa odottanut. Budapestia en ole vielä oikein ennättänyt ajatella, kun piti ensin lunastaa paikka sinne, Koskelainen sanoi.

Tampereen Uimaseuraa edustava virolainen Maria Albert otti toisen mestaruutensa pitkillä vapaauintimatkoilla. Avauspäivänä 800 metriä voittanut Albert oli perjantaina paras 400 metrillä ajalla 4.31,20.

- Eilen meni paljon paremmin. Tänään olisi kymmenen sekuntia parempi aika ollut hyvä, Albert sanoi.

Albert oli mukana viemässä Tampereen Uimaseuraa 4x200 metrin vapaauintiviestin mestaruuteen aikaan 8.50,37. Muut viestinviejät olivat Anu Räikkönen, Mona Paavilainen ja Natalia Hissamutdinova. Swimming Jyväskylä otti hopeaa ja Oulun Uimaseura pronssia.

SM-uinnit, naisten loppukilpailut:

Naiset:

400 m vu: 1) Maria Albert TaUS 4.31,20, 2) Sara Neulanen AUi 4.35,25, 3) Noora Ervasti OUS 4.37,43, 4) Tiina Savola ViesU 4.42,58, 5) Ira Uusoksa Swimming 4.43,96, 6) Suvi Toiviainen Cetus 4.48,89, 7) Johanna Pajari Cetus 4.51,06, 8) Henni Hietala Swimming 4.51,13.

50 m su: 1) Riia-Rosa Koskelainen RaisU 30,51, 2) Marjo Hienonen RaisU 30,69, 3) Jenni Niskala KemTU 30,70, 4) Jane Kaljonen ESK 31,17, 5) Suvi Pulkkinen HäUS 31,32, 6) Sofia Mustelin HSS 31,78, 7) Hannele Kokkonen LrU 31,84, 8) Roosa Säntti Simmis 31,86.

200 m pu: 1) Annika Nieminen Swimming 2.18,58 (SE), 2) Mervi Manninen Swimming 2.26,84, 3) Elina Kontio KaUS 2.28,32, 4) Erica Granesäter IFE 2.28,76, 5) Ninni From MaU 2.29,42, 6) Kristel Loog HSS 2.33,68, 7) Henni Hellman HSS 2.33,71, 8) Katri Säntti OUS 2.35,04.

100 m ru: 1) Eeva Saarinen TaUS 1.12,43, 2) Miia Tenhunen Cetus 1.13,64, 3) Elisa Vilhunen Swimming 1.14,60, 4) Natalia Hissamutdinova TaUS 1.14,71, 5) Susanna Salkola Cetus 1.15,66, 6) Katja Lehtonen Simmis 1.16,48, 7) Maria Lehto ViesU 1.16,74, 8) Laura Koivusalo HSS 1.16,85.

4x200 m vuv: 1) Tampereen Uimaseura 8.50,37 (Maria Albert, Anu Räikkönen, Mona Paavilainen, Natalia Hissamutdinova), 2) Swimming Jyväskylä 8.51,25 (Riikka Majander, Hanna Häyrynen, Mervi Manninen, Ira Uusoksa), 3) Oulun Uimaseura 8.55,93 (Kristina Heikkinen, Katri Säntti, Noora Ervasti, Linda Laihorinne), 4) Simmis United 9.05,99, 5) Cetus 9.07,35, 6) Helsingfors Simsällskap 9.07,74, 7) Lappeenrannan Uimarit 9.20,23, 8) Tampereen Uimaseura/2 9.36,74.

(MTV3-STT)