Annemari Sandell ei kilpaile tällä kaudella

Annemari Sandell
Annemari SandellCopyright MTV Oy 1999
Julkaistu 10.05.2002 17:52

Viime vuosien menestynein suomalainen kestävyysjuoksija Annemari Sandell ei kilpaile ollenkaan alkavalla kesäkaudella. Maastojuoksun Euroopan mestari toipuu maaliskuisesta leikkauksesta ja tavoittelee paluuta juoksuharjoittelun pariin ensi syksynä.

Sandellille tehtiin täksi kaudeksi kaikkiaan neljä eri leikkausta. Pääpaino oli puhdistaa oikean jalan takareiden lihakseen syntyneitä kiinnikkeitä, jotka tekivät juoksemisen kivulloiseksi. Jo aikaisemmin leikatun istuinkyhmyn tulehduksen aiheuttamia jälkiseuraamuksia oli myös reiden ulkosyrjän tiukkuus.

Operaatioiden jälkeen Sandell vietti kuusi viikkoa täydellisessä levossa, minkä jälkeen hän on tehnyt korvaavia harjoitteita muun muassa polkupyörällä sekä kuntopiiriharjoittein. Hänellä olisi harjoitusintoa aloittaa juokseminen toden teolla jo aikaisemminkin kuin syksyllä, mutta Sandell on arvioinut lääkärien kanssa, että on parempi edetä rauhassa kuntoutuksen ehdoilla. Sandell pyrkii aloittamaan harjoituskauden syksyllä, jotta hän olisi vahvassa vedossa kaudella 2003.

Sandell, 25, on nuoresta iästään huolimatta kuulunut Suomen maajoukkueeseen jo 12 vuoden ajan. Ensimmäisen kerran hän edusti Suomea 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 1990 ollessaan vasta 13-vuotias.

Uudenkaupungin Kalannista kotoisin oleva Sandell edustaa nykyisin Turun Weikkoja. Hänen valmentajinaan ovat toimineet hänen isänsä Kaj Sandell ja myöhemmin Lasse Mikkelsson (vuoteen 2000 asti) sekä Seppo Immonen.

(MTV3)