Anna-Leena Härkönen: Kritiikki on jättänyt pysyvät arvet

Anna-Leena Härkönen täytti viime huhtikuussa 50 vuotta. Hän on elänyt julkisuuden ympäröimänä vuodesta 1984 lähtien, kun hänen esikoisromaaninsa ilmestyi.

Huhtikuussa 50 vuotta täyttänyt Anna-Leena Härkönen paljastaa kärsineensä ikäkriisistä useaan otteeseen elämänsä aikana.

– Kun täytin 30 ja 40 vuotta, huomasin potevani ikäkriisiä. Itse 50-vuotispäivänä olin alakuloinen. Olin ystäväni kanssa matkalla ja joimme lasilliset kuohuviiniä, mutta huomasin olevani jotenkin levoton. Nyt olen onneksi päässyt pahimman yli ja huomannut, että eihän tämä ole lainkaan niin kamala ikä.

Kirjailijana Härkönen on joutunut usein rankan arvostelun kohteeksi. Julmat kritiikit ovat jättäneet Härköseen syvät haavat. Täytettyään 50 vuotta hän lupasi itsellensä, että jättää ikävät arvostelut lukematta.  

– Joskus olen joutunut lukemaan jopa vihamielisiä arvosteluja. Ne vievät kaiken energian työstä ja tekevät hallaa itsetunnolle. Olen selvinnyt kritiikistä olemalla aidosti vihainen ja pettynyt. Sillä tielle ei kannata lähteä, että esittäisi kaiken olevan hyvin.

– Mieheni lukee aina välillä netistä arvosteluita ja vinkkaa minulle, jos löytää jotakin positiivista. Hän ei kerro minulle, jos joku on kirjoittanut jotakin ikävää. Ei minua oikeastaan enää edes kiinnosta, mitä teoksistani kirjoitetaan, Härkönen toteaa.

Antti Holma Show MTV3-kanavalla torstaisin klo 21.00

Lue myös:

    Uusimmat