(Blue Note, 2004)
Anita Baker aloitteli laulajan uraansa jo 70-luvun puolella mutta nousi varsinaisesti maailman tietoisuuteen vuoden 1986 Rapture-albumillaan, joka on puhdasverinen soul-klassikko. Perinteikkäästä musiikkikaupungista Detroitista kotoisin olevasta Bakerista tuli uuden naislaulajattarien aallon airut, 80- ja 90-luvun palvottu soul-diiva. Bakerin yltiösielukas laulutyyli on selkeästi soul-perinteessä kiinni mutta hyödyntää myös jazz-elementtejä. Saman voi sanoa pätevän Bakerin musiikkiin myös tuotannollisesti ja sovituksellisesti, ja tyyli on siihen tapaan sofistikoitunut, että suurempaa suosiota Paakari ei ole Suomessa saanut, vaikka alan piireissä toki tunnetaan ja tunnustetaankin hänen arvonsa.
Baker tekaisi Rapturen jälkeen kolme kiekkoa, mutta vuoden 1994 erinomaisen Rhythm of Love –CD:n jälkeen oli vuorossa peräti kymmenen vuoden tauko. Bakerin vanhemmat kuolivat muutaman vuoden sisällä, äiti Alzheimerin tautiin ja isä luusyöpään, ja laulajatar keskittyi menetyksestä toipumiseen ja lastensa hoitoon. Muutama kokeiluluonteisesti tehty, menestykseksi osoittautunut konsertti palautti hänen uskonsa uransa jatkomahdollisuuksiin, ja niinpä viime vuoden lopulla saatiin viimein kuultavaksi uutta Baker-materiaalia.
Legendaarinen jazz-levymerkki Blue Note herätti odotuksia musiikkityylin muuttumisesta, mutta kyllä My Everything jatkaa samoilla linjoilla kuin Bakerin aikaisemmatkin kiekot: tyylikästä, hitusen verran jazzilla maustettua soul-musiikkia, joka sykkii läpi levyn balladi- tai midtempoisena.
Akustiset sovitukset ovat miellyttävä yllätys, sillä joillakin aikaisemmilla kiekoilla taustat ovat paikoin olleet melko pelkistettyjä. Taustalta löytyy nimekäs joukko Gerald Albrightin, Paul Jackson, Jr:n ja George Duken kaltaisia huippumuusikoita, ja Anitan usein korostamaa "luonnollista tunnelmaa" (natural feel) tuodaan esiin myös melkein kaikkien kappaleiden yhteydessä olevilla merkinnöillä: "live rhythm section & vocals", "live rhythm section & vocals, no edit", "live rhythm section & vocals, take 1".
Laulajana Baker jakaa kuulijat: jotkut eivät pidä hänen valittavan oloisesta perusäänensävystään, toisille hän edustaa täydellistä soulin juurevuuden ja jazzin taidon yhdistelmää. Kuulun itse jälkimmäiseen leiriin, Anita Baker on kaikkien aikojen suosikkilaulajattareni. Uudella kiekollaan Anita kuulostaa yhtä jumalaiselta kuin aina ennenkin, ja mihinkäs tuollainen ääni nyt katoaisikaan, oli takana 10 vuoden levytystauko tai ei.
Albumi on laadullisesti hyvin tasainen, antaapa ehkä alkuun jopa tasapaksun vaikutelman. Useamman kuuntelukerran jälkeen korostuu kuitenkin se, että kiekolla ei ole yhtä ainutta mitätöntä kappaletta, vaan taso säilyy kauttaaltaan korkealla. Omia suosikkejani ovat Grammy-ehdokkuuden ansainnut, rennosti liu’utteleva midtempo-single You’re My Everything, joka melodioista tehoaa nopeimmin, sekä loppua kohti kelpo svengiin sekä soitannollisesti (ml. Eric Marienthalin fonisoolo) että Anitan laulun osalta yltyvä I Can’t Sleep.
Soul-fanien keskuudessa on jonkin verran väännetty peistä siitä, onko Anita Bakerin musiikillinen tyyli siirtynyt liikaa middle-of-the-road-tunnelmiin, liian aikuiseksi. "Aikuismaista" musiikkiahan tämä on, sitä ei käy kieltäminen, mutta äärimmäisen tyylikästä, upeasti toteutettua ja vastaansanomattoman sielukkaasti laulettua sellaista. Siinä mielessä toivoisi, että konservatiivisempaa pop- ja rock-musiikkia harrastavat fanit joskus erehtyisivät koekuuntelemaan Bakeria ja hänen hengenheimolaisiaan. Ties vaikka pitäisitte.
Teksti: Petteri Ruotsalainen