Animalia: Eläimiä kohdellaan usein huonosti etelän turistikohteissa

Eläinsuojeluliitto Animalia muistuttaa kesän matkailijoita ottamaan eläimet huomioon myös ulkomailla.

Animalian mukaan ulkomailla saattaa törmätä usein kyseenalaiseen eläinten kohteluun. Liitto kehottaa matkailijoita olemaan tukematta tapahtumia, joihin liittyy eläinten hyväksikäyttöä tai kärsimystä.

-Esimerkiksi härkätaistelut, kukkotappelut ja rodeot perustuvat eläinten vahingoittamiseen tai tappamiseen. Turistien ratsuina tai kärryjen vetäjinä käytettäviä eläimiä rasitetaan usein liikaa eikä niille aina anneta riittävästi ruokaa, vettä tai lepoa, liitosta sanotaan.

Animalia puuttuu myös tilanteisiin, joissa turistikohteissa matkailijoille tarjotaan mahdollisuus mennä valokuvaan yhdessä villieläimen poikasen kanssa. Kun tällaiset poikaset kasvavat liian suuriksi, ne yleensä tapetaan ja korvataan pienemmillä.

Älä ruoki kulkukoiria tai -kissoja

Kulkueläimien ruokkiminen ei välttämättä ole paras vaihtoehto, jos matkailija haluaa auttaa eläimiä. Animalian mukaan tätä parempi vaihtoehto on lahjoitus paikalliselle eläinsuojelujärjestölle tai löytöeläinsuojalle.

Jos matkan aikana törmää eläinrääkkäystapaukseen, liitto kehottaa ottamaan yhteyttä matkanjärjestäjään. Tämä voi auttaa ilmoituksen tekemisessä paikalliselle eläinsuojelujärjestölle tai löytöeläinsuojalle.

Matkan jälkeen voi kirjoittaa maan Suomessa olevaan suurlähetystöön.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat