Anette Olzon katkaisi Nightwish-siteensä

Nightwish esiintyi Helsingin jäähallissa 10.3.2012.
Nightwish esiintyi Helsingin jäähallissa 10.3.2012.
Julkaistu 01.10.2012 18:34

Ruotsalaislaulajan lähtöilmoitus bändistä kerrottiin yhtyeen faneille ja medialle maanantaina alkuillasta.

Anette Olzonin ja Nightwishin yhteistyö alkoi vuonna 2007, kun ruotsalaislaulaja valittiin satojen hakijoiden joukosta Tarja Turusen seuraajaksi.

Anette Olzon kommentoi lähtöään yhtyeestä myös omassa blogissaan, jota on pitänyt siitä lähtien, kun tuli mukaan yhtyeen solistiksi. Nyt kun laulaja ei ole enää Nightwishin solistina, ei hänellä ole kiinnostusta myöskään ylläpitää blogiaan ja kertoa kuulumisiaan yhtyeen faneille.

Anette, joka viimeisessä blogikirjoituksessaan kertoo olevansa nykyään Anette Olsson, paljastaa lopettavansa myös bloginsa ylläpitämisen.

– Sanon ilmoituksen myötä hyvästit teille ja tälle blogille. Tämä blogi oli minulle Nighwishin laulajana tapa pitää yhteyttä teihin fanit. Nyt kun tämä kappale on päättynyt, minulla ei ole tarvetta ylläpitää tätä blogia. Tulen tänään sulkemaan tämän blogin.

Haluan kiittää teitä kaikkia lukijoitani vuosien aikana saamastani tuesta. Toivon teille kaikille onnellista ja terveellistä elämää. Olkaa ystävällisiä toisillenne ja eläkää elämänne kunnolla. Paljon rakkautta, Anette kirjoittaa hymiön kera.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Nightwish