Anaheim Ducks voitti Los Angeles Kingsin 4–3 NHL:n pudotuspeleissä tiistaiaamuna Suomen aikaa ja nappasi kiinni paikasta läntisen konferenssin finaaleissa. Ducks johtaa ottelusarjaa voitoin 3–2.
Voitto oli Ducksille jo kolmas peräkkäinen ja samalla ensimmäinen tässä sarjassa otettu kotivoitto.
Ducksin Teemu Selänne pääsi nokikkain maalivahti Jonathan Quickin kanssa jo toisella peliminuutilla. Kiekko ohitti Quickin, mutta Kings-puolustus sai siivottua sen väljemmille vesille. Hetkeä myöhemmin punalamppu kuitenkin välähti, kun Nick Bonino vei Ducksin johtoon.
Trevor Lewis tasoitti, mutta peli kääntyi kotijoukkueelle toisessa erässä. Ducks-pakki Sami Vatasen kaatanut Justin Williams katseli jäähyaitiosta, kuinka Selänne yhytti maalinkulmalta Mathieu Perreaultin ja tilanne oli 2–1. Kiekko meni Devante Smith-Pellyn kautta maaliin. Pian tämän jälkeen Alec Martinezin harhasyöttö kostautui ja Smith-Pelly vei Ducksin 3–1-johtoon.
Saku Koivu hääräili maalin edessä, kun Jacob Silfverberg lisäsi ennen ottelun puoliväliä kotijoukkueen johdon jo kolmeen.
Ottelun viimeiset minuutit olivat Ducksin puolustustaistelua. Marian Gaborikin kahdella osumalla tilanteeksi 3–4 kaventanut Kings myllytti vimmatusti, mutta tulokasveskari John Gibsonin orkestroima Ducks-puolustus pysyi lujana.
Ottelusarjan kuudes peli on Los Angelesissa torstaina.