Ampumisen uhreilla ei muistikuvia tapahtuneesta

Poliisi kuuli ampumavälikohtauksessa loukkaantuneita uhreja eilen. Toisella heistä ei ole lainkaan muistikuvia tapahtuneesta.

- En tiedä miksi hänellä ei ole muistikuvia, mutta joskus käy näin, kertoo tutkinnanjohtaja Antti Leppilahti Helsingin poliisista.

Toinen haavoittuneista ei puolestaan edes nähnyt koko ampumatapahtumaa.

- Sivullinen henkilö sai kyllä osuman, mutta hän ei nähnyt tapahtumien kulkua, kuvaa Leppilahti.

Yökerho Tigerin tupakointiparvekkeella, missä ampumavälikohtaus tapahtui, oli tapahtumahetkellä paikalla useita henkilöitä. Poliisi on pyrkinyt kuulemaan mahdollisimman monia todistajia, mutta lisää silminnäkijöitä ja paikallaolijoita etsitään edelleen.

- Olemme pyrkineet tavoittamaan mahdollisimman monia ja osa todistajista on ollut suoraan yhteydessä meihinkin, kertoo Leppilahti.

Videolla ei viitteitä joukkotappelusta

Yökerho Tigerissa on lukuisia videokameroita, jotka taltioivat illan tapahtumia. Poliisin mukaan osa tupakointiparvekkeesta on kuitenkin kameroiden katveessa. Tämän vuoksi poliisi ei pysty varmuudella sanomaan, edelsikö tapahtumia joukkotappelu, josta mediassa on huhuttu.

- Mutta mitään merkkejä sellaisesta emme ole kyllä nähneet emmekä kuulleet.

Ase ja tekijä edelleen kateissa, kansallisuuksista ei varmuutta

Poliisilla ei tällä hetkellä ole epäiltyjä. Eilen kiinniotetut kolme miestä vapautettiin illan aikana kuulustelujen jälkeen.

- Myöskään tekovälinettä meillä ei vielä ole, kertoo Leppilahti.

Poliisi ei toistaiseksi ole kommentoinut loukkaantuneiden eikä epäiltyjen kansallisuuksia. Nyt kysyttäessä tutkinnanjohtajan vastaus on seuraava:

- En välttämättä osaa edes sanoa.

Lue myös:

    Uusimmat