Venäläinen ampumahiihtäjä Jekaterina Jurjeva joutuu kahdeksan vuoden kilpailukieltoon. Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU kertoi päätöksestä nettisivuillaan.
Jurjeva antoi uransa toisen epo-hormonia sisältäneen testinäytteen viime joulukuussa. Testi tehtiin harjoituskaudella Slovenian Pokljukassa 23. joulukuuta, ja Jurjevan kilpailukielto lasketaan alkaneeksi tuosta päivästä.
Jurjeva, 31, kertoi lopettavansa uransa jo ennen kilpailukiellon julistamista.
Jurjevan uran ensimmäinen dopingrike paljastui maailmancupissa Ruotsin Östersundissa joulukuussa 2008. Tuolloin hän sai kahden vuoden kilpailukiellon.
Hyvänä ampujana tunnettu Jurjeva on voittanut kolme henkilökohtaista MM-mitalia. Jurjevan mitaleista yksi on kultainen, sillä hän voitti 15 kilometrin normaalimatkan vuoden 2008 MM-kisoissa Östersundissa.