(Nuclear Blast)
Kaksikymppiseksi ehtinyt Amorphis julkaisi vihdoin ensimmäisen dvd:nsä ja livelevynsä. Huippupaketti sisältää kaksi keikkaa cd-levyinä, molemmat keikat sekä historiikin dvd:llä. Tarjolla on myös äänilevytön dvd-julkaisu.
Vuonna 2005 Amorphisin uudeksi laulajaksi tullut lohjalainen Tomi Joutsen oli juuri sitä, mitä viime vuosina paikoilleen junnaamaan jäänyt orkesteri tarvitsi. Näillä livelevyillä bändi soittaa upeasti, soundi on mitä parhain ja biisejä kuuntelee erittäin mielellään.
Oulun-keikalla kuultu biisimateriaali painottuu viimeisimpään studiolevyyn, Skyforgeriin. Siltä kuullaan viisi kappaletta. Muuten setti koostuu tasaisesti jokaisen levyn kappaleista. Muutaman siivun olisi voinut vaihtaa toiseen, mutta hyvä paketti tämä on näinkin.
DVD:llä on Oulun-keikan lisäksi 12 biisin keikka Summer Breeze 2009 –festareilta, kaikki bändin koskaan julkaisemat musiikkivideot (11 kpl), My Kantele akustisena soitettuna Jyrki-ohjelmassa sekä biisin jälkeisen haastattelun. Lisäksi on vielä kuvagalleria sekä tärkeimpänä dokumentti Tales From the 20 Years, jossa bändin historiasta ovat tarinoimassa kaikki muut paitsi entinen vokalisti Pasi Koskinen. Loistavia kuvia ja tarinoita tämän hienon bändin uran varrelta.