Ammattiliitto laittoi S-Pankin maksuvälityssaartoon

Ammattiliitolla ja S-ryhmällä on eriävä näkemys siitä, mitä työehtoja uuden pankin työntekijöihin sovelletaan. S-Pankki aloitti toimintansa tänä syksynä.

Ammattiliitto Suora on asettanut S-ryhmän uuden S-Pankin tänään maksuvälityssaartoon. Saarto tarkoittaa sitä, että muissa pankeissa työskentelevät Suoran jäsenet eivät hoida S-Pankkiin menevää tai sieltä tulevaa rahaliikennettä.

Kiista koskee sitä, mitä työehtoja lokakuussa toimintansa aloittaneen pankin reiluun sataan työntekijään sovelletaan. Suoran vaatimus on, että pankin on noudatettava rahoitusalan yleissitovaa työehtosopimusta.

Suora arvostelee sitä, että perinteisillä osuustoiminnan arvoilla esiintyvä pankki hakee kilpailuetua polkemalla työehtoja.

Suoran varapuheenjohtajan Riitta Suonpään mukaan pankit ovat Suomessa perinteisesti noudattaneet rahoitusalan työehtosopimusta. Hän kummeksuu, että uusi tulokas haluaa poiketa perinteestä.

-T ähän saakka on toimittu näin. Kun Suomeen on tullut ulkomaisia pankkeja, niihin on sovellettu rahoitusalan työehtosopimusta, Suonpää sanoi.

Säästökassojen manttelinperijä

Toimitusjohtaja Pekka Ylihurulan mukaan S-pankki ei ole uusi tulokas, vaan sen toiminta on jatkoa S-ryhmän satavuotiaalle säästökassalle. S-pankki perustettiin korvaamaan aikaisempi S-ryhmän säästökassa, kun laki luottolaitostoiminnasta uudistui ja säästökassa ei entisessä muodossaan voinut enää toimia.

Säästökassojen työntekijöihin noudatettiin kaupan alan työehtosopimusta.

Ylihurula korostaa, että Suoran julistaman maksuvälityssaarron vaikutukset S-pankin toimintaan ovat käytännössä olemattomat, sillä lähes kaikki maksut liikkuvat sähköisesti. Maksuvälityssaarto ei niihin näin ollen vaikuta.

- Kaikki meidän korttimme toimivat normaalisti. Niillä pystyy maksamaan ja nostamaan rahaa automaateista. Samoin S-pankin 1500 asiakaspalvelupistettä toimivat aivan normaalisti. Lisäksi myös verkkopankki ja suoraveloitukset toimivat normaalisti, Ylihurula luettelee.

Ainoa tilanne, missä maksuvälityssaarrolla on Ylihurulan mukaan vaikutusta on, jos joku haluaa tehdä pankkitoimihenkilön välityksellä manuaalisen tilisiirron toisesta pankista S-pankkiin. Tällöin saattaa toimihenkilö kieltäytyä siirron tekemisestä.

Ylihurula kiisti jyrkästi Suoran väitteet siitä, että S-pankki hakisi kilpailuetua polkemalla työehtoja. Hän piti liiton väitteitä härskeinä ja epäoikeudenmukaisina.

Pam neuvottelukumppaniksi

S-pankilla ei ole erillisiä omia konttoreita, vaan pankin palveluita on tarjolla Prismojen, Sokosten ja suurien S-marketien asiakaspalvelupisteissä. Peruspankkipalveluita tarjotaan myös pienemmissä marketeissa.

Ylihurulan mukaan S-pankki ei aio neuvotella Suoran kanssa, vaan sen neuvottelukumppani on Palvelualojen ammattiliitto Pam, johon kaupan alan työntekijät kuuluvat.

Pam ja S-ryhmää edustava Suomen Kaupan Liitto aloittavat neuvottelut S-pankin työntekijöiden työehdoista tammikuun alussa.

Varapuheenjohtaja Anssi Vuorion mukaan Pamin tavoitteena on, että S-pankkilaisten tulee saada vähintään vastaavat palkat ja työehdot, kuin mitä samankaltaisia töitä tekevät työntekijät saavat muissa yrityksissä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat