Aluehallintovirasto: Viranomaiset jäljittävät vaatimusten vastaisia suojaimia
Työsuojeluviranomaiset jäljittävät nyt ammattikäyttöön tarkoitettuja henkilönsuojaimia, jotka ovat vaatimusten vastaisia. Aluehallintovirasto (avi) kertoo asiasta tiedotteessaan.
Varsinkaan uudet maahantuojat ja jakelijat eivät avin mukaan tunne henkilönsuojaimia koskevia vaatimuksia.
– Markkinoilla on nähty suojaimia, joista puuttuvat käyttöohjeet tai merkinnät ovat virheellisiä. Osassa tapauksista käyttöohjeet ovat kyllä löytyneet, mutta ne ovat olleet esimerkiksi kiinankielisiä, työsuojelutarkastaja Antero Nissinen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta kertoo.
Kaikilta koronalta suojautumiseen käytettäviltä henkilönsuojaimilta vaaditaan hyväksyttävä testausraportti, asialliset käyttöohjeet ja merkinnät suojaimesta sekä pakkauksesta.
Kiinankieliset ohjeet eivät täytä vaatimuksia
Nissinen muistuttaa, että käyttöohjeet tulee aina olla sekä suomeksi että ruotsiksi. Muilla kielillä ilmaistut käyttöohjeet eivät läpäise markkinavalvonnan vaatimuksia.
Vaatimusten vastaisia henkilönsuojaimia on avin mukaan liikkeellä nyt paljon.
– Markkinoille on päätynyt kuluttajien saataville vain ammattikäyttöön tarkoitettuja suojaimia. Lisäksi on löytynyt esimerkiksi visiirejä, jotka ovat päätyneet testaamattomina myyntiin, Nissinen sanoo.
Henkilönsuojaimet, jotka eivät täytä vaatimuksia, vedetään Nissisen mukaan pois markkinoilta.
Henkilönsuojainten on täytettävä joko Euroopan unionin henkilönsuojainasetuksen tai sosiaali- ja terveysministeriön (STM) linjauksen vaatimukset.
Työsuojeluviranomaiset tarkastavat ammattikäyttöön tarkoitettujen suojainten lisäksi myös muita henkilönsuojaimia myyviä yrityksiä ja verkkokauppoja.
Uusimmat
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:31
MTV seuraa: Kiekko kävi jo Leijonien maalissa – Tanskaa piinaa MM-kisoissa
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
Lataa lisää