Alkoholin tuontirajoitukset päättyvät sovitusti

Alkoholin tuontirajoitukset Suomeen päättyvät EU:n komission mukaan sovitusti tämän vuoden lopussa. Myöskään Virosta Suomeen tuotavan alkoholin osalta ei ole päätetty erityisrajoituksia Viro liittyessä Euroopan unioniin.

Komissio ei kuitenkaan näe mitään estettä sille, että Suomi voisi nostaa alkoholin valmisteveroa. Suomella on siten täysi vapaus valita alkoholin valmisteveron taso, kunhan se on yhteisölain minimitason yläpuolella.

Komissio valmistelee parhaillaan alkoholin verotuksesta raporttia, jonka se tekee kahden vuoden välein. Jäsenmaiden kommenttien pohjalta komissio päättää, ehdottaako se muutoksia esimerkiksi valmisteveron vähimmäistasoon.

"Ei sopimusta erityisjärjestelyistä"

Suomi sai EU:n jäsenneuvotteluissa yleisiin tuontisääntöihin siirtymäajan. Se on tarkoittanut alholituotteiden tuontimäärien rajoittamista jäsenmaista tämän vuoden loppuun asti. Rajoitusten jatkamista on vaatineet kansanterveydellisistä syistä mm. Suomen Keskusta ja europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.). Erityisesti tuonnin odotetaan lisääntyvän Virosta, kun maa liittyy EU:hun reilun vuoden kuluttua.

- Virosta Suomeen tuotavan alkoholin osalta ei ole sovittu mistään erityisjärjestelystä, komissiosta todettiin.

Myös valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) arvioi viime viikolla, että Suomi ei voi enää saada jatkoaikaa tuontirajoituksille. Niinistö oli itse neuvottelemassa Suomelle myönnetystä siirtymäajasta.

Keskustapuolue julkisti helmikuussa keskusteluasiakirjansa turvallisuudesta, johon sisältyi vaatimus jatkaa alkoholin tuontirajoituksia EU-maista kansanterveydellisistä syistä. Esteiden poistumisen on arvioitu lisäävän alkoholin tuontia ja kulutusta Suomessa jopa 15 prosentilla.

Hautala on todennut Suomen joutuvan vaikeaan tilanteeseen, kun rajoituksista luovutaan ensi vuoden alussa. Hänen mukaansa tilannetta pahentaa Viron liittyminen EU:hun toukokuun alussa 2004.

Tuontisääntöjen vapautumisen jälkeen Suomeen saa tuoda EU:n alueelta verollista alkoholia 10 litraa väkeviä viinoja, 20 litraa välituotteita, 90 litraa viiniä ja 110 litraa olutta.

Matkailijoiden oluen tuonti lisääntyi

Suomalaisten alkoholin tuonti omaan käyttöön on jälleen kääntynyt nousuun. Suomen Gallupin tekemän kyselyn mukaan 12 viime kuukauden aikana kuluttajat rahtasivat eniten matkoiltaan edelleen olutta eli 32,4 miljoonaa litraa.

Viime vuoden kyselystä määrä lisääntyi runsaalla 6 miljoonalla litralla. Huippuvuonna 1997 määrä oli melkein 40 miljoonaa litraa.

Myös mietojen viinien ja väkevän alkoholin tuonti lisääntyi. Kyselyyn osallistuneiden mukaan alkoholin hinnan olisi laskettava nykyisestä keskimäärin noin 30 prosenttia, jotta alkoholia ei tuotaisi matkoilta. Miehille ja alle 25-vuotiaille sekään ei riittäisi, vaan laskun olisi oltava 33 ja 37 prosenttia.

Jos nykyinen verotaso säilyy, noin 650 000 suomalaista aikoo tuoda yli puolet kaikesta kuluttamastaan alkoholista ulkomailta, kertoo kysely.

Panimoliitto huolissaan


Helmikuun puolivälissä tehtyyn kyselyyn osallistui tuhat 15 vuotta täyttänyttä haastateltavaa Manner-Suomesta. Gallup teki kyselyn Suomen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden toimeksiannosta.

Panimoliiton mielestä arviot tuonnin kehityksestä ovat huolestuttavia. Kasvava omatuonti aiheuttaa lisää paineita alan kotimaiselle teollisuudelle ja työpaikoille. Sen mielestä hintojen lasku onkin välttämätöntä.

Panimoliiton näkemyksen mukaan erityisesti olutveron laskeminen on tärkeää, sillä se ohjaa kulutusta väkevistä mietoihin.

- Vaikka olutveroa laskettaisiin 70 prosenttia, se olisi silti kolminkertainen Viron olutveroon nähden, liitto huomauttaa.

Vuonna 2002 olutta myytiin Suomessa runsaat 410 miljoonaa litraa. Se tekee noin 80 litraa olutta per henkilö. Kyselyn mukaan noin 1,3 miljoonaa ihmistä toi viime vuonna olutta matkoiltaan. Keskiostos oli noin 8 litraa.

(Seitsemän uutiset 11.03.2003)

Lue myös:

    Uusimmat