Mainos

Alibin päätoimittajalle syyte yksityiselämän loukkaamisesta

Juttua pui aikaan Helsingin käräjäoikeus, sillä Alibin toimitus sijaitsee Helsingissä ja on siten rikospaikka.

Alibi-rikoslehden päätoimittaja Mika Lahtonen joutuu käräjille Helsingissä syytettynä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Asia koskee Alibin maaliskuussa 2004 julkaisemaa artikkelia, jossa kerrottiin Keski-Pohjanmaalta olevan poliisin poikkeuksellisesta ja rikollisesta toiminnasta.

Syytteen ajamisesta päätti valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, jonka mielestä Lahtosen olisi päätoimittajana ja kokeneena rikostoimittajana pitänyt ymmärtää, että poliisin nimen julkaiseminen on yksityiselämään kuuluva tieto. Lahtonen kertoi jutussaan nimen lisäksi sen, että poliisi oli määrätty mielentilatutkimukseen.

Valtionsyyttäjä Rautakosken mielestä poliisi oli tuomittu sinänsä varsin vakavista rikoksista. Niihin liittyi kuitenkin olennaisesti se, että hän oli tekoaikaan ymmärrystä vailla. Valtionsyyttäjän mukaan Alibin päätoimittajan on täytynyt ymmärtää se, ettei rikoksentekijä ollut voinut mielentilansa takia varautua henkilöllisyytensä paljastumiseen rikosten yhteydessä.

Rautakosken mielestä myöskään poliisin virka ei tee miehestä yhteiskunnallisen vallan käyttäjää, joka nauttisi pienemmästä yksityisyyden suojasta. Pelkästään asian kiinnostavuus ei tee siitä yhteiskunnallisesti merkittävää.

Poliisi on kertonut asunnon- ja työpaikan saannin hankaloituneen Alibin kirjoituksen takia.

Sinänsä Rautakoski piti Alibin juttua ajankohtaisena ja sen tyyliä värikkäänä, mutta asiallisena.

Alun perin asiaa pohti Tampereen kihlakunnansyyttäjä, joka sittemmin jätti päätoimittajan syyttämättä näytön puutteen vuoksi. Valtakunnansyyttäjä otti asian uuteen syyteharkintaan ja päätti syytteen nostamisesta.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.