Algerialainen toimittaja sai Palme-palkinnon

Vuoden 1997 Olof Palme -palkinto on myönnetty algerialaisen La Nation -viikkolehden päätoimittajalle Salima Ghezalille. Ghezali sai palkinnon tunnustukseksi siitä tavasta, jolla hänen lehtensä on uutisoinut Algerian väkivaltaisuuksista.

Ghezali on osoittanut "rohkeutta jatkaessaan vaaroista huolimatta puolueetonta raportointiaan Algerian kansalle tehdyistä väkivaltaisuuksista", perusteltiin Olof Palmen muistosäätiön tiistaina Tukholmassa julkistamassa tiedotteessa.

Ghezali saapuu myöhemmin tänä vuonna Ruotsiin ottamaan vastaan 250 000 kruunun - noin 175 000 Suomen markan - arvoisen palkinnon. Helmikuussa 1986 murhatun Ruotsin pääministerin Olof Palmen muistoksi perustettu säätiö myöntää vuosittain palkinnon rasismin kitkemiseksi ja kansainvälisen yhteisymmärryksen ja yleisen turvallisuuden lisäämiseksi tehdystä työstä.

Aiemmin palkinto on myönnetty muun muassa YK:n entiselle pääsihteerille Javier Perez de Cuellarille, ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalille sekä Tshekin presidentille Vaclav Havelille.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat