AL: Matkapuhelinten laskutus muuttuu kahden vuoden kuluessa

Kuvituskuvaa, kuvan henkilö ei liity tapaukseen.
Hinnoittelu perustuisi Yhdysvalloissa jo käytössä olevaan ämpärimalliin, jossa kuluttajalle myydään tietty määrä dataa käytettäväksi. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 25.03.2013 05:37

Matkapuhelimen laskutus perustuu jatkossa siirretyn datan määrään, sanoo Soneran toimitusjohtaja Robert Andersson Aamulehdessä.

Lehti kirjoittaa, että laskutustapa muuttuisi jo seuraavan kahden vuoden kuluessa.

Hinnoittelu perustuisi Yhdysvalloissa jo käytössä olevaan ämpärimalliin, jossa kuluttajalle myydään tietty määrä dataa käytettäväksi. Dataämpärin tyhjennyttyä asiakas joutuisi maksamaan lisähinnan tai yhteys hidastuu.

– Operaattoreiden pitää investoida verkkoihin, tukiasemiin, 4G-teknologiaan, mutta nykyinen hinnoittelu ei kata verkkoihin sijoitettuja rahoja, TeliaSoneran Suomen toimintaa johtava Andersson perustelee Aamulehdelle.

Lehden mukaan Suomen kolme suurinta operaattoria uudisti tietoliikenneverkkoja viime vuonna yhteensä noin 500 miljoonan euron edestä.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Talous