Aktian toimitusjohtaja vaihtoon – Mikko Ayub astuu syrjään välittömästi

Seuraajan etsintä on jo käynnissä.

Aktian toimitusjohtaja Mikko Ayub jättää tehtävänsä välittömästi, pankki ilmoittaa. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on aloitettu.

Ayub toimi Aktian toimitusjohtajana lokakuusta 2018.

Väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty toimitusjohtajan sijainen ja varatoimitusjohtaja Juha Hammarén. Hän on ollut Aktian johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2014. Hän on myös ollut Aktia Henkivakuutuksen hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2018 ja toiminut aiemmin useissa Sampo Pankin ja Danske Bankin johtotehtävissä.

Aktian hallituksen puheenjohtaja Lasse Svens kiittää Ayubia hänen panoksestaan Aktian kehittämisessä.

– Aktia on hänen toimikaudellaan käynyt muuttuvassa toimintaympäristössä läpi ison strategisen muutoksen varainhoitajapankiksi, mikä on luonut vankan perustan yhtiön tulevaisuudelle. Määrätietoinen työ Aktian kasvustrategian toteuttamiseksi ja liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi jatkuu. Toivotan Mikolle kaikkea hyvää tulevaan, Svens sanoo tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat