Äkilliset tulvat lisääntyvät - asukkaiden varauduttava nykyistä paremmin

Pohjanmaan ja Satakunnan tulvat ovat herättäneet keskustelun siitä, onko Suomessa varauduttu riittävästi tulviin. Ilmastonmuutosmallien mukaan syys- ja talvitulvat lisääntyvät Suomessa. Tulvat nousevat aiempaa nopeammin ja rankkasadetulvat yleistyvät. Vesistötulvien lisäksi tulevaisuudessa on varauduttava myös hulevesitulviin ja merenpinnan nousuun. Tulviin varautuminen on Suomessa vielä kesken.

- Merkittävimmät tulvariskialueet on kartoitettu. Ensi vuoden loppuun mennessä valmistuvat tulvavaara- ja tulvariskikartat. Niistä näkyvät tulvatilanteessa veden alle jäävät alueet sekä haavoittuvimmat kohteet. Vuoteen 2015 mennessä saadaan valmiiksi tulvariskien hallintasuunnitelmat riskialueille, luettelee yli-insinööri Mikko Huokuna Suomen ympäristökeskuksesta.

Huokuna muistuttaa, että kaikkea ei voi jättää viranomaisten vastuulle vaan asukkaiden pitää myös itse varautua tulviin.

- On välttämätöntä, että asukkaat varautuvat omatoimisesti. Tulevaisuudessa tulvat nousevat yleensä niin nopeasti, ettei taloja välttämättä ehditä suojata. Sen takia asukkaiden oma varautuminen on tärkeää.

Tulvavallit eivät aina riitä

Tulvariskialueilla asuu maa- ja metsätalousministeriön mukaan yli 70 000 suomalaista. Joitakin uudempiakin asuinalueita on rakennettu liian alaville paikoille, mutta asiantuntija uskoo, että tilanne on paranemassa.

- Tarkkoja lukuja ei ole olemassa, mutta riskialueille rakentaminen on varmasti ainakin vähentynyt, arvelee Mikko Huokuna.

Suomessakin on rakennettu tulvavalleja ja -penkereitä, mutta ei läheskään niin paljon kuin Keski-Euroopassa. Yhtenäisiä määräyksiä siitä, kuinka korkeita tulvavallien pitäisi olla, ei Suomessa ole. Vaikka asuisi tulvavallin takana, ei kannata luottaa siihen, että valli pitää tulvaveden pois.

- Aina voi tulla yllättävän suuri tulva. Kustannus- ja muista syistä tulvasuojauksia ei voida millään rakentaa niin korkeiksi, että ne varmasti suojaisivat kaikilta mahdollisilta tulvilta, muistuttaa Huokuna.

Tulviin varautumista käsiteltiin tänään Helsingissä Ympäristö ja Yhsyskunta -messuilla järjestyssä seminaarissa.

Lue myös:

    Uusimmat