Riihimäellä tapahtui keskiviikkoiltana vakava ajoneuvoyhdistelmän ja henkilöauton välinen risteyskolari. Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.
Keskiviikkona 1. lokakuuta noin kello 19.30 Riihimäellä tapahtui vakava liikenneonnettomuus, jossa Lahdentien ja Oravankadun risteyksessä henkilöauto ajoi Oravankadulta kärkikolmion takaa ajoneuvoyhdistelmän eteen Lahdentielle.
Henkilöauton noin 60-vuotias mieskuljettaja menehtyi torstaina 2. lokakuuta sairaalassa onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että henkilöauto olisi ollut pysähdyksissä risteyksessä Oravankadulla, mutta lähtenyt toistaiseksi tuntemattomasta syystä ylittämään Lahdentietä ja tullut ajoneuvoyhdistelmän eteen.
Tapahtuma-aikana oli pimeää, mutta risteysalue oli valaistu.
Ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kuolemantuottamukseen.
Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi rattijuopumuksesta.
Hämeen poliisi tiedottaa asiasta lisää esitutkinnan edetessä.