Matkatoimisto Tjäreborgin brittiläinen emoyhtiö Thomas Cook on ajautunut talousvaikeuksiin Yhdysvalloissa. Tjäreborgin maajohtajan mukaan yhtiön toiminta Suomessa jakuu silti normaalisti.
Brittiläisen matkakonsernin Thomas Cookin syöksykierre jatkuu. Yhtiön osakkeen hinta on romahtanut Lontoon pörssissä vain vuodessa yli 130 eurosta alle kymmeneen.
Yhtiö neuvottelee lainarahoituksista ja yhtiön uudelleenorganisoinnista. Osana neuvotteluja yhtiö on hakenut Yhdysvalloissa konkurssisuojaa. Konkurssisuoja estää yhdysvaltalaisia lainanantajia perimästä velkojaan neuvotteluiden aikana.
Esimerkiksi Telegram uutisoi Thomas Cookin tarvitsevan yli miljardin punnan rahoituksen välttääkseen konkurssin.
Tällä hetkellä se on hakenut Yhdysvalloissa konkurssisuojaa, jonka turvin se voisi järjestellä taloustilanteensa kuntoon.
1:43Ruotsissa on pohdittu keinoja välttää lentomatkustamista.
Tjäreborgin maajohtaja: Toimintamme jatkuu normaalisti
Jo toukokuussa uutisoitiin, että pääomasijoitusyhtiö Triton Partners on tehnyt alustavan tarjouksen Thomas Cookin Pohjois-Euroopan yksiköstä. Apajille on tullut myös kiinalainen sijoitusyhtiö Fosun, joka omistaa tällä hetkellä 18 prosenttia Thomas Cookista.
