Mainos

Aito kuusi edelleen suosittu

Noin 60 prosenttia kotitalouksista hankkii joulua juhlistamaan luonnonkuusen. Niitä odotetaan tänä jouluna menevän kaupaksi kaikkiaan noin puoli miljoonaa.

Miltei joka kymmenes kuusi on tuontipuu. Suomeen tuodaan noin 40 000 kuusta, jotka ovat pääosin kotoisin Belgiasta, kerrotaan joulukuusien viljelijöiden Joulupuuseurasta. Tuontipuiden määrän arvellaan tänä jouluna miltei kaksinkertaistuvan viime vuodesta.

Saman verran kuin ulkomailta kuusia tulee kotimaisilta kuusiviljelmiltä. Näidenkin puiden tarjonta on reippaassa kasvussa, sillä vuosi sitten niitä oli kaupan vajaat 20 000. Loput myynnissä olevat kuuset ovat vapaasti luonnossa kasvaneita keruu- ja latvakuusia.

Joulukuusikaupan kokonaishinnaksi Joulupuuseura arvioi 40 miljoonaksi markkaa. Joulupuuseuran puheenjohtaja Ville Pirttilä ei ole huolissaan puiden tuonnista.
-Kotimainen puu tulee kyllä laadullaan voittamaan tuontikuuset, kun meidän viljelyksemme alkavat tuottaa enemmän, hän uskoo. Hänen mukaansa kuusten tuonti Belgiasta juontaa juurensa siitä, että maassa perustettiin kymmenkunta vuotta sitten runsaasti viljelmiä ja nyt puista on ylituotantoa. Jonkun verran puita maahamme kuljetetaan myös Tanskasta.

Kuusikauppiaiden iloksi luonnonkuuset ovat edelleen suomalaisten suosiossa; kuusi taloutta kymmenestä hankkii Etelä-Savon Metsäkeskuksen selvityksen mukaan aidon puun. Muovikuusen valitsee joka kymmenes talous, ja loput viettävät joulua ilman kuusta. Aitoa kuusta suosivat etenkin perheet, joissa on vähintään kolme jäsentä. Sen sijaan yksinasujista vain joka kolmas hankkii kuusen.

Hoitamalla kuusi säilyy

Kuusen hoito on taitolaji, jota voi opetella. Ennen aikojaan rispaantuviin kuusiin kyllästyneille Joulupuuseura on valmistanut ohjeet, joita noudattamalla kuusen pitäisi säilymän hyvänä koko joulunajan.

Kuusta ei saa mennä kaatamaan ennen aikojaan. Sopiva hetki on ollut aikaisintaan neljä viikkoa ennen joulua. Kaadettu puu säilytetään ulkotiloissa, esimerkiksi kylmässä autotallissa, ohjeissa opastetaan. Jos kuusta joutuu kuljettamaan auton katolla yli 10 kilometriä, se kannattaa pakata muoviin.

Jäässä oleva kuusi sulatetaan hitaasti ennen pystytystä. Puun annetaan sulaa mielellään viileässä, muutaman asteen lämmössä, jokunen vuorokausi. Tyvi pidetään koko sulatuksen ajan vesiämpärissä. Jos puun joutuu sulattamaan vaikkapa lämpimässä pesuhuoneessa, kuusen tyvi pidetään vesiämpärissä ja neulaset suihkutetaan alkajaisiksi kylmällä vedellä. Suihkutus uusitaan muutaman tunnin päästä, ja noin kahdeksan tunnin kuluttua kuusi on valmis pystytettäväksi.

Kuusen tyven pitäisi mahtua paikalleen kuusenjalkaan ohentamattomana. Tyvestä ei pidä mennä poistamaan kuorta, mutta siitä kannattaa sahata joka tapauksessa muutama sentti pois puhtaan imupinnan aikaansaamiseksi. Tyvi pidetään vedessä koko ajan, eikä vettä päästetä loppumaan. Kannattaa myös muistaa, että vettä kuluu eniten ensimmäisen vuorokauden aikana. Lannoitetta puu ei tarvitse.

Parhaiten kuusi viihtyy viileähkössä tilassa; mitä kuivemmassa ja lämpimämmässä se on, sitä herkemmin neulaset alkavat varista. Ja jos kiittämätön joulupuu alkaa varistella neulasiaan ennen aikojaan kaikesta hellästä huolenpidosta huolimatta, voi vain lohduttautua sillä, että puutkin ovat yksilöitä. Ehkä ensi vuonna onni on parempi!
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.