Äiti ja 4-vuotias lapsi kuolivat tulipalossa Sastamalassa

Tulipalossa tuhoutuneen omakotitalon sammutustyöt jatkuivat pitkään Sastamalassa, 17. maaliskuuta 2014
Tulipalossa tuhoutuneen omakotitalon sammutustyöt jatkuivat pitkään Sastamalassa, 17. maaliskuuta 2014Str / Lehtikuva
Julkaistu 17.03.2014 15:02(Päivitetty 17.03.2014 18:21)

mtv uutiset - stt

Äiti ja alle kouluikäinen lapsi ovat kuolleet tulipalossa Sastamalassa Pirkanmaalla. 

Puolitoistakerroksinen puutalo syttyi tuleen aamulla noin yhdeksältä. Päivystävä palomestari Jari Suokonautio kertoo, että palokunnan saapuessa paikalle rakennus oli jo ilmiliekeissä. Vainajat löydettiin talon raunioista iltapäivällä.

Palaneessa talossa asuivat äiti ja hänen viisi lastaan.  Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan kaksi lapsista oli lähtenyt kotoa jo ennen palon syttymistä. Kaksi muuta lasta onnistui tulemaan ulos palavasta talosta.

Perheen äiti ja nuorin lapsista, 4-vuotias poika, menehtyivät palon seurauksena.

Palanut talo sijaitsee Kaukolantiellä, noin viiden kilometrin päässä Sastamalan Kiikasta. Palon syttymissyytä ei tiedetä varmasti.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa