Aino-Kaisa Saarinen & Jurijs Trosenko

 

Aino-Kaisa Saarinen, 39, on yksi Suomen menestyneimmistä maastohiihtäjistä. Tanssipestin myötä moninkertainen maailmanmestari ja olympiamitalisti pääsee testaamaan aivan uutta lajia.

– Paitsi 12-vuotiaaksi olen kyllä tanhunnut. Ja tykkään tanssia häissä! Aino-Kaisa ilmoittaa.

Aino-Kaisa kuvailee itseään sisukkaaksi, sinnikkääksi ja iloiseksi ihmiseksi, joka haluaa aina viedä asiat loppuun. Hän on myös huippu-urheilija, henkeen ja vereen. Syksyä varten Aino-Kaisa onkin hahmotellut näpsäkästi jo valmennussuunnitelman, johon on määritelty treenirytmi, lepopäivät sekä treeni-intensiteetin kasvattaminen sunnuntaita kohti.

– Mun vahvuuksia on hyvä kunto ja tietysti se, että jaksan harjoitella ja keskittyä. Hyötyä on tietysti myös siitä, että ymmärrän paljonkin valmentamisesta. Tiedän siis, miten pääsee tuloksiin, Aino-Kaisa fiilistelee.

Sen sijaan tanssillisen liikekielen oppimista Aino-Kaisa odottaa jännityksellä. Hiihdossa liike on ronskia, eikä sillä miten mikäkin sormi tai varpaanpää on ojennettu.

– Voi olla aika jäykkää se tulkinta, ainakin ennen kuin perusasiat ovat hallussa, Aino-Kaisa nauraa.

Aino-Kaisan tanssiopettajana toimii TTK-parketille palaava Jurijs Trosenko, jonka määrätietoinen valmennustyyli on muodostunut jo tavaramerkiksi. Viimeisimpiin projekteihin kuuluvat Double sekä Tango -tanssiteokset, joissa Jurijs on ollut mukana tanssijana.

– Aino-Kaisa on avoin ja positiivinen, kuten minäkin. Ja hän on kova harjoittelemaan. Fiilis on superhyvä! Jurijs iloitsee.

Vaikka suunnitelmat ovat jo tulilla, kaikista eniten Aino-Kaisa odottaa tanssiin ”hurahtamista”. Toki hän haaveilee myös – onhan hän urheilija, eikä siis pelkää sanoa tavoitettaan ääneen.

– Toivottavasti mun kehityskaari tulee olemaan kisassa huima, koska sen on pakko olla! Aino-Kaisa huudahtaa.

Lue myös:

    Uusimmat