Ainakin kahdeksan ihmistä kuollut Venäjän iskussa Odessaan – pelastusviranomaiset: Joukossa 2 pientä lasta
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on pyytänyt länsimaita toimittamaan Ukrainalle lisää ilmatorjuntajärjestelmiä Venäjän tehtyä ilmaiskun Etelä-Ukrainan Odessaan. Ainakin kahdeksan ihmistä sai surmansa Venäjän ilmaiskussa viime yönä.
– Venäjä jatkaa iskujen kohdentamista siviileihin, Zelenskyi kertoi sosiaalisessa mediassa.
– Tarvitsemme enemmän ilmapuolustustukea kumppaneiltamme. Meidän on vahvistettava Ukrainan ilmatorjuntaa, jotta voimme suojella kansaamme entistä paremmin Venäjän kauhuilta. Useammilla ilmatorjuntajärjestelmillä ja ilmatorjuntajärjestelmien ohjuksilla säästämme ihmishenkiä, hän kirjoitti.
Ukrainan pelastusviranomaisten mukaan Odessaan tehdyn iskun kuolonuhrien joukossa ovat kolmen kuukauden ikäinen vauva ja kaksivuotias lapsi. Noin kymmenen ihmistä on iskun jäljiltä edelleen kateissa. Kahdeksan ihmisen kerrottiin aiemmin haavoittuneen.
Ukrainan sisäministeri Ihor Klymenkon mukaan Odessaan tehdyssä iskussa tuhoutui yhdeksänkerroksinen asuintalo.
Ukrainalaisviranomaiset raportoivat yksittäisistä kuolonuhreista myös Hersonissa, Harkovassa ja Zaporizhzhjassa.
Juttua päivitetty kello 22.05: Päivitetty uhrien määrää.
Uusimmat
-
14:29
Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa, joukossa sylilapsia
-
14:28
Chris Hemsworth rikkoi Met-gaalassa yhtä erittäin tärkeää sääntöä
-
14:20
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
14:00
Ulkomaalaiseen euroon tulee ensimmäistä kertaa suomalaisen kuva – tältä näyttää Paavo Nurmi kolikossa
-
13:58
Suomalaisluotsille komeaa kunniaa Ranskassa
-
13:57
Uusi rajalaki voidaan säätää perustuslain estämättä
-
13:49
Venäläisen oppositiopoliitikon valitus 25 vuoden vankeustuomiosta hylättiin
-
13:44
Markku Kanervan asemasta merkittävä päivitys
-
13:37
Cannesin elokuvajuhlien kulisseissa muhii Me too -kohu
-
13:29
Entinen Arsenal-tähti Mesut Özil asettui arkkivihollisen puolelle – "En enää koskaan tee heistä pilkkaa"
-
13:28
Kettu esitteli suursaalistaan Hakaniemen torilla: "Melkein sen itsensä kokoinen" – katso video repolaisen tepastelusta
-
13:17
Perheenäiti poltettiin elävältä: Pelkäävä todistaja puhui piilossa syytetyn katseelta – MTV seuraa
-
13:15
Tietomurto: Poliisi ei epäile Helsinkiä tällä hetkellä rikoksesta
-
13:02
Yksi jäätelömaku ei millään lyö läpi Suomessa – jäätelövalmistaja: "Yllätys minulle itsellenikin"
-
12:52
Vilttiketju: Leijonat-hyökkääjän sivussaolo kummastuttaa – "Miksi ei ole päässyt kokeilemaan?"
-
12:34
Vornanen palaa eduskuntaan ensi viikolla – paljasti eduskuntaryhmän nimen
-
12:26
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä
-
12:09
Isä palkkasi Leijonat-sensaatio Oliver Kapasen – kuviosta painavaa puhetta: "Olisi ollut suuri rikos"
-
12:08
Kreml paljastaa: Tämä on syrjäytetyn Patrushevin kohtalo
-
11:58
Jyrähdys romaneja syrjineelle poliisille: Kaikkien poliisien sisäistettävä, että etninen profilointi on kielletty
-
Lataa lisää