Aikuiskoulutuskeskuksen avustuspetosasiat päätökseen – syyttäjä ei valita

Syyttäjä ei aio hakea muutosta aikuiskoulutuskeskus Adultaa koskevassa jutussa.

Tuusulan käräjäoikeus hylkäsi viime perjantaina kaikki Adultan avustuspetoksia koskevat syytteet. Samalla hylättiin opetus- ja kulttuuriministeriön kymmenien miljoonien eurojen korvausvaatimukset.

Jutussa oli kyse oppisopimuskoulutuksen rahoituksesta, jota Adultalle haettiin ministeriöltä vuosina 2006-2009.  Syyttäjän mukaan oppilasrekisteriin oli merkitty opiskelijoita, jotka eivät olleet ammatilliseen peruskoulutukseen soveltuvia. Syyttäjä katsoi, että epäillyt olisivat saaneet järjestelystä taloudellista hyötyä.

Oikeuden mukaan asiassa ei ollut tapahtunut rikosta.

Syyttäjän ratkaisusta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat